Aleksanterinkadun ylittävästä sillasta järjestetään ideakilpailu – 80 hotellihuonetta rakenteille

Kävelysillan ja hotellihuoneiden rakentaminen Lahdessa maksavat osuuskaupalle jopa 10 miljoonaa euroa.

sillat
Havainnekuva Aleksanterinkadun kävelysillasta.
Tämä siltasuunnitelma ei miellyttänyt Lahdessa. Nyt järjestetään ideakilpailu.A1 Arkkitehdit Oy

Lahtelaiset saavat vielä odottaa Aleksanterinkadun ylittävää kävelysiltaa. Silta palvelisi kadun kummallekin puolelle rakennettavien hotellihuoneiden asiakkaita.

Osuuskauppa Hämeenmaa rakentaa Seurahuoneen puolelle parikymmentä hotellihuonetta, jotka valmistuvat helmi-maaliskuun taitteeseen mennessä. Osuuskauppa on myös valmistautunut tekemään Sokoksen kolmanteen kerrokseen kuutisenkymmentä huonetta etupainotteisesti ennen sillan valmistumista.

Lahtelaiset teilasivat havainnekuvan

Kävelysillan rakentamisesta järjestetään piakkoin ideakilpailu, sillä alkuvuonna 2018 sitten julkistettu suunnitelma ei lahtelaisia miellyttänyt. Ideakilpailun raatina toimii arkkitehtuurin asiantuntijoita sekä Lahden kaupungin ja Hämeenmaan edustajia.

– Sillan valmistumisen aikataulua on vaikea arvioida, koska kaavoitus vie aikansa, sanoo Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.

Hotellihuoneiden ja sillan tekeminen maksaa 5–10 miljoonaa euroa.

Lue myös:

Hämeenmaa haluaa kävelysillan Aleksanterinkadun yli - ilman siltaa ei tule hotellihuoneitakaan

Lahden jättävä keskustakehittäjä ravistelee Hämeenmaata – Sokoksen kortteli pitäisi uudistaa pohjamutia myöten