Sokerijuurikkaasta erinomainen sato – maan ainoa sokeritehdas Säkylässä jatkaa uusien viljelijöiden värväystä

Syynä hyvään satonäkymään ovat kasvukauden otolliset olosuhteet ja juurikkaan viljelyalan kasvu.

sokerijuurikas
En grön traktor med sockerbetor på släpet.
Valtaosa maan sokerijuurikkaista viljellään Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.Ida-Maria Sola / Yle

Sokerijuurikkaan vastaanotto alkoi maan ainoalla sokeritehtaalla Säkylässä Satakunnassa viime viikolla. Tehdas käy näillä näkymin noin kolme kuukautta eli joulukuun puoliväliin saakka.

Sokeriyhtiö Sucroksen maatalousjohtaja Tero Tanner sanoo, että tämän kesän erinomaisen sadon taustalla on se, että olosuhteet ovat olleet otolliset.

– Päästiin aikaisin keväällä liikkeelle. Lämpöä ja vettä on riittänyt sopivasti koko kasvukauden.

Säkylän tehdas tuottaa tänä vuonna valkosokeria noin 75 000 tonnia. Sucroksen tavoitteena on edelleen kasvattaa vuosittaista tuotantoa 100 000 tonniin.

Viesti juurikasviljelyn kannattavuudesta meni perille

Tuotantotavoitteen toteutumiseksi Sucros jatkaa viime vuonna aloitettua kampanjointia uusien viljelijöiden saamiseksi. Kampanjointi alkaa heti tämän vuoden sadonkorjuun jäkeen.

Nykyiset viljelijät ovat puolestaan kasvattaneet viljelyalaansa.

– Olemme pystyneet tuomaan selvästi esille, että juurikasta kannattaa viljellä, maatalousjohtaja Tanner sanoo.

Tällä hetkellä sokerijuurikkaan viljelyala on noin 10 800 hehtaaria. Siihen yritetään saada 2 000 hehtaarin lisäys.

Suurin osa juurikkaasta viljellään Lounais-Suomessa

Sokerijuurikkaan viljelijöitä on tällä hetkellä koko maassa noin 590.

Valtaosa eli noin 80 prosenttia sokerijuurikkaasta viljellään Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.

Lisäksi viljelijöitä on Hämeessä, läntisellä Uudellamaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.