Matti ja Teppo puhtoisesta maineestaan: "Me ollaan sellaisia mammanpoikia"

Matti ja Teppo aikovat jättää konserttilavat syksyn 50-vuotiskiertueen jälkeen, mutta keikkailu ei lopu kokonaan.

Matti ja Teppo
Matti ja Teppo: "Ottaisimme Juha Tapion ja Antti Tuiskun talliimme"
Matti ja Teppo: "Ottaisimme Juha Tapion ja Antti Tuiskun talliimme"

50-vuotiskonserttikiertueelle suuntaavat Matti Ruohonen ja Teppo Ruohonen ovat viettäneet elämästään suurimman osan yksikkönä, joka koostuu Matista ja Teposta.

Keikkakilometrejä on kertynyt yli 4 miljoonaa ja keikkoja yli 4000. Vaikka veljekset naljailevat tauotta pilke silmäkulmassa toisilleen, on toisen läsnäololla ollut valtava merkitys heidän uralleen.

– Se, että aloimme tehdä alkujaan biisejä yhdessä, Teppo sanoitti ja minä sävelsin, on ollut valtava voimavara. Silloin me hitsauduimme yhteen, Matti Ruohonen totesi Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa.

– Veljeys on ollut ihan kaikki kaikessa, Teppo Ruohonen sanoo ja jatkaa:

– Minulla on oikeus tehdä kaikkea, mitä Matti sanoo, siitä näkee kuka on pomo, Teppo nauraa.

Vaikka veljekset ovat olleet tiiviisti julkisuudessa nyt jo 50 vuotta, miehistä saa hakemalla hakea törkylööppiä eikä edes pientä kohua löydy.

– Me ollaan oltu sellaisia mammanpoikia, Teppo toteaa.

Matti jatkaa, etteivät myöskään heidän puolisonsa ole olleet kiinnostuneita esittelemään kotejaan naistenlehtiin.

Tosiasiassa kohulööppien aikaansaamiseen ei miesten mielestä ole ollut edes aikaa. Veljekset ovat aina keskittyneet täysillä bisnekseen ja hoitaneet kaiken itse.

– Kyllä sitä pidetään vähän ihmeenä, että olemme kahdestaan tämän koko paletin hoitaneet. Myyneet yli puolitoista miljoonaa levyä ja 34 kultalevyä, kyllä sitä itsekin ihmettelee, että ollaan vielä hengissä.

Juha Tapiolle ja Antti Tuiskulle löytyisi paikka levy-yhtiön listoilta

Matti ja Teppo perustivat jo uransa alkuvaiheissa oman levy-yhtiön, jonka listoilla oli aikoinaan monia isoja nimiä, kuten vaikkapa Ressu Redfordin silloin luotsaama Bocart co.

Jos veljesten pitäisi nyt kiinnittää talliinsa uusia nimiä tämän hetken artisteista, suosikit löytyisivät nopeasti.

– Olemme arvostaneet aina artisteja, jotka ovat tehneet kappaleensa itse. Tulee mieleen esimerkiksi Juha Tapio, joka itse säveltää ja sanoittaa ja on erittäin hyvä tulkitsija. Samoin Antti Tuisku, joka on saanut aikoinaan paljon puukkoa selkään, mutta on näyttänyt kaikille, että homma toimii ja show on tätä.

Matin ja Tepon koko haastattelu katsottavissa Areenassa