Hirvijahti alkaa lauantaina

Riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan 1 502 hirvenpyyntilupaa.

Hirvien metsästys
Kaatunutta hirveä kuljetetaan metsässä.
Jahtiin osallistuu syksyisin noin 100 000 suomalaista metsästäjää.Mika Moksu / Yle

Hirvenmetsästys käynnistyy lauantaina 12. lokakuuta.

Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan 1 502 hirvenpyyntilupaa. Määrä on hieman suurempi kuin edellisellä jahtikaudella. Tuolloin pyyntilupia oli 1 450 ja saaliiksi tuli noin 1 700 hirveä.

Yhdellä pyyntiluvalla saa ampua yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa.

Lauantaina alkavan metsästyksen tavoitteena on pienentää hirvikantaa etenkin maakunnan länsi- ja eteläosassa.

Luke arvioi maakunnan hirvikannaksi edellisen metsästyskauden jälkeen noin 4 800 hirveä.

Joka syksy noin 100 000 suomalaisesta metsästäjää osallistuu perinteiseen hirvenpyyntiin. Koko maassa käytössä on reilut 50 000 kaatolupaa.