ES: Lemin henkilöstövähennysten tarve täsmentyy – 6–7 vakituista työntekijää irtisanottava

Irtisanomiset tarkentuvat marraskuussa.

Lemi
Lemin kunnantalo
Lemin kunta sai yt-neuvottelut päätökseen. Arkistokuva kunnantalosta.Kare Lehtonen/Yle

Lemin kunta on saanut yt-neuvottelut päätökseen. Etelä-Saimaan (siirryt toiseen palveluun) mukaan kunnalla on tarve irtisanoa 6–7 vakituisessa työsuhteessa olevaa ihmistä. Irtisanomiset tarkentuvat marraskuun puolivälissä.

Kunnan tavoitteena on 400 000 euron kustannussäästöt. Vt. kunnanjohtaja Johanna Mäkelä sanoo Etelä-Saimaassa, että määräaikaisista työsuhteista luopuminen ja eläköitymiset eivät yksin riitä.

Säästöjä kohdennetaan tukipalveluihin.

Lemi aloitti koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut elokuussa. Tuolloin kerrottiin, että irtisanominen uhkaa kymmentä ihmistä.