Supertaifuuni Hagibis liikkuu kohti Japania – tältä se näyttäisi Euroopan yllä

Voimakkaan Hagibis-taifuunin odotetaan iskevän Japanin rannikolle rajusti lauantaina.

hirmumyrskyt
Satelliitikuva taifuunista sovitettuna Euroopan ylle.
Satelliitikuva taifuunista sovitettuna Euroopan ylle.Matti Huutonen / Yle, Kalevi Rytkölä / Yle

Japanin Tyynenmeren rannikolla ja pääkaupunki Tokiolla on edessään myrskyisä viikonloppu.

Voimakkaan Hagibis-taifuunin odotetaan iskevän Japanin rannikolle rajusti lauantaina. Sen odotetaan tuovan mukanaan ennätysmäisen rankkoja sateita ja tuulia Tokain ja Kanton alueilla.

Tällä hetkellä taifuunin myrskytuulet puhaltavat noin 45 metriä sekunnissa, puuskissa arviolta 65 metriä sekunnissa, kertoo Japanin yleisradioyhtiö NHK (siirryt toiseen palveluun).

Viranomaiset ovat kehottaneet paikallisia varaamaan riittävästi ruokaa ja vettä kolmen päivän ajaksi Tokion itäpuolella sijaitsevassa Chiban prefektuurissa.

Tokiossa kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään.
Tokiossa kauppojen hyllyt ammottIvat tyhjyyttään perjantaina.Xinhua/ All Over Press

Taifuuni voi olla voimakkain Tokioon iskenyt hirmumyrsky yli 60 vuoteen. Japanin ilmatieteen laitos on varoittanut voimakkaista tuulista ja myrskytulvista.

Meteorologian viraston edustaja Yasushi Kajihara kertoo, että Hagibis muistuttaa voimakasta taifuunia, joka iski Tokion alueelle vuonna 1958. Tuolloin lähes puoli miljoonaa kotia joutui tulvavesien saartamaksi ja yli 1 200 ihmistä kuoli.

Taifuunin nostamat korkeat aallot lyövät aallonmurtajaan Japanissa.
Taifuunin nostamat korkeat aallot lyövät aallonmurtajaan Kihon kaupungissa Mien prefektuurissa Japanissa.All Over Press

Perjantaina Finnairin neljästä Japanin-lennosta yksi peruttiin. Finnair tiedottaa seuraavansa tilannetta.

Taifuuni on vaikuttanut lentojen lisäksi myös junaliikenteeseen ja tapahtumiin. Japanissa junavuoroja on peruttu, ja myös Formula 1:n Japanin gp:n aika-ajot Suzukassa on siirretty sunnuntaille myrskyn takia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sunnuntain F1-kisat järjestetään, mutta olosuhteet ovat silti haastavat.

Lauantailta on peruttu myös kaksi rubgyn maailmanmestaruuskisojen ottelua.

Taifuuni on nimitys trooppiselle hirmumyrskylle. Supertaifuuniksi se muuttuu silloin, jos tuulen keskinopeus on vähintään 58 metriä sekunnissa, kertoo Ilmatieteen laitos.

Lue myös:

Supertaifuuni on väistymässä Suzukan yltä ennen F1-kisaa, mutta olosuhteet ovat silti haastavat – katso ennusteanimaatio myrskyn etenemisestä

Japania lähestyy voimakkain taifuuni vuosikymmeniin – Finnairin lento Osakaan peruttu, Formula 1 -kisojen aika-ajot siirretty sunnuntaille

Lue Faxai-taifuunista, joka iski Tokioon reilu kuukausi sitten:

Tokioon iski hirmumyrskyn jälkeen helleaalto – laajat sähkökatkot pahentavat tukaluutta