Tiedätkö, palavatko autosi takavalot? – Joka kolmas autoilija on joutunut vaaratilanteeseen toisen auton valottomuuden takia

Uusissa autoissa saattaa palaa vain päiväajovalot, vaikka näkyvyys olisikin heikko. Liikenneturvan kyselyn mukaan vaaratilanteet ovat yleisiä.

ajovalot
Auton takavalo pimeänä.
Liikenneturva kehottaa käyttämään takasumuvaloa näkyvyyden ollessa heikko. Takasumuvalo auttaa perässä tulevaa huomaamaan edellä ajavan paremmin ja peräänajoriski pienenee. Kuvituskuva.Ari Welling / Yle

Monissa uusissa autoissa käytetään niin sanottuja päiväajovaloja. Automatiikka toimii niin, että mikäli auton anturin mukaan on tarpeeksi valoisaa, vain huomiovalot syttyvät. Anturi saattaa kuitenkin tulkita valoisuuden riittäväksi, vaikka on esimerkiksi sumuista tai näkyvyys muutoin heikko. Kuljettajan tulisi tällöin kytkeä varsinaiset ajovalot päälle.

Liikenneturvan kyselyssä 68 prosenttia suomalaisista kertoi kohdanneensa pimeällä ilman ajovaloja ajavan autoilijan viimeisen vuoden aikana. Samassa kyselyssä joka kolmas autoilija kertoi joutuneensa liikenteessä vaaratilanteeseen, kun toinen tielläliikkuja on ajanut autolla ilman ajovaloja.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen kertoo, että tietyt mallivuosien 2011–2014 autot ovat erityisen ongelmallisia.

– Tuolloin asetus oli jonkun aikaa hieman erilainen ja noita autoja näkyykin liikenteessä perä pimeänä. Joissakin malleissa takavalot eivät pala ollenkaan huomiovalojen kanssa.

Ongelma on tiedostettu jo pitkään

Perä pimeänä liikkuvat autot eivät ole uusi ongelma. Ylekin on julkaissut aihetta käsitteleviä nettijuttuja joka syksy usean vuoden ajan.

Liikenneturvan Heiskasen mukaan ongelma on kiusallinen.

– Mekin olemme yrittäneet valistaa autoilijoita valojen käytössä vuosikaudet. Kyselyn tulokset todistavat, että emme rutise turhasta, vaan vaaratilanteet maamme teillä ovat arkipäivää.

Liikenneturvan kaksi eri kyselyä toteutettiin viime vuoden joulukuussa ja tämän vuoden touko-kesäkuussa. Molemmissa kyselyissä vastaajia oli runsas tuhat ja heistä autoilijoita oli lähes 80 prosenttia.

Lue myös

Autojen tekniikka eurooppalaistuu, mutta ajossa noudatetaan yhä Suomen sääntöjä

Jokasyksyinen valitus takavaloista – Autoa on turha haukkua, jos valot eivät sateessa pala

Oletko takavalot pimeänä kulkeva peräänajopommi?

Auton takavalot pidettävä päällä hämärässä: ”Ei mitään järkeä ajaa huomiovaloilla”

Osaatko käyttää uuden autosi valoja oikein? Automyyjä kertoo, mitä sinun pitäisi tietää

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus