Mankolan yhtenäiskoulun uudet tilat otetaan pian käyttöön

Koulun laajennuksessa on valmistunut uusi ruokasali. Ruokalan tiloja voidaan käyttää myös opetustiloina. 

Jyväskylä
Mankolan yhtenäiskoulun rakennustyöt.
Mankolan yhtenäiskoulun rakennustyöt lokakuussa 2012. Jani Ilola / Yle

Jyväskylässä Mankolan yhtenäiskoulun uudet tilat otetaan käyttöön viikon kuluttua, syysloman jälkeen.

Yhtenäiskoulun laajennuksessa on valmistunut koulun uusi, 250-paikkainen ruokasali. Uusissa tiloissa ovat myös palvelukeittiö ja pieni, muunneltava liikuntasali.

Rehtori Pipsa Teerijoki Mankolan yhtenäiskoulusta sanoo, että uuden ruokalan yhteydessä olevia tiloja voidaan hyödyntää ruokailuaikojen ulkopuolella myös opetuskäytössä.

Ensi syksynä alkavan lukuvuoden aikana vanhat keittiö ja ruokasali muutetaan vielä opetustiloiksi.

Uudisrakentamisessa varaudutaan edelleen koulun oppilasmäärän kasvuun, sillä yhtenäiskoulun tiloissa opiskelee tulevaisuudessa jopa 750 oppilasta.