Silpputyösukupolvi ravisteli Juhannustanssit omaksi kuvakseen –Tampereen Työväen Teatteri ja Hannu Salama antoivat vapaat kädet

Kolmekymppisten versio 55 vuoden takaisesta kohuteoksesta kuvaa nuorten näköalattomuutta ja pelkoja suurten muutosten edessä.

Tampereen Työväen Teatteri
Salorannan yhtyeen Raililla (Helmi-Leena Nummela) on sutinaa kosketinsoittaja Onnin (Joel Mäkinen) kanssa.
Salorannan yhtyeen Raililla (Helmi-Leena Nummela) on sutinaa kosketinsoittaja Onnin (Joel Mäkinen) kanssa.Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Juhannuksen vietto alkaa jo lämpiöstä. Tunnelma nousee; ilmapalloja jaellaan ja lavatansseihin menijät toivottelevat katsojille lystiä iltaa lonkerotölkit hölskyen.

Suurella näyttämöllä settiään aloittelee Salorannan orkesteri, kunhan solisti ja kosketinsoittaja malttavat keskeyttää muhinointinsa.

– Shalalaa, näin ken laulaa? Paavomme Kirstille laskeutuu. C’mon Barbie, mä oon kova luu.

Välillä tanssilava muuttuu bussiksi, kaoottisiksi teknobileiksi tai ökyhuvipurreksi. Keskikesän juhla Tampereen Työväen Teatterin isolla näyttämöllä on kiihkoa, kaipausta ja elämänpettymystä, eikä katsomon ja näyttämön välillä ole neljättä seinää.

Katsoja pyydetään mukaan tanssiin, mutta kutsusta saa myös kieltäytyä.

Juhannusjuhla muuttuu sitä kaoottisemmaksi, mitä pidemmälle ilta etenee.
Juhannusjuhla muuttuu sitä kaoottisemmaksi, mitä pidemmälle ilta etenee.Timo Ahonen/Yle

Kumpi suututti: rienaaminen vai seksi?

Hannu Salaman vuonna 1964 ilmestynyt Juhannustanssit nostatti ilmestyessään kirjallisen myrskyn. Kriitikot ylistivät teosta, mutta sitten nousi valtava polemiikki: piispa paheksui, tehtiin eduskuntakysely ja lopulta Salama sai syytteen jumalanpilkasta. Erityistä närää aiheutti kirjassa ollut muurari Hiltusen pilkkasaarna.

Kirja sensuroitiin, Salama sai kolme kuukautta vankeutta, ja rikoksella tienattu taloudellinen hyöty tuomittiin valtion kassaan.

Salama on sittemmin arvioinut, että rienaamista pahempi juttu aikalaisille oli roisi kielenkäyttö, virtaava viina ja lemmentöiden kuvauksen liiallinen realismi.

Juhannustanssit on ollut kesäteatterien suosiossa, mutta suurissa taloissa sitä on nähty harvoin. Tampereen Työväen Teatterissa se toteutettiin vuonna 1983. Nyt sen tekee joukko, josta suurin osa ei ollut edellisen kierroksen aikaan edes syntynyt.

Ohjaaja Linda Wallgren Juhannustanssien harjoituksissa.
Linda Wallgren odottaa mielenkiinnolla näytelmän vastaanottoa. - En tiedä, aiheuttaako tämä kohua, mutta toivottavasti jotain säpinää.Timo Ahonen/Yle
Juho Gröndahl aloitti tänä syksynä TTT:n vakinaisena dramaturgina.
- Me löysimme Lindan kanssa toisemme työparina jo Teatterikoulussa. Meitä kiinnostaa sama estetiikka, ja samantyyppiset teemat, kertoo dramaturgi Juho Gröndahl. Timo Ahonen/Yle

Suuren näyttämön uusi sukupolvi

Juhannustanssit ohjaa lahtelaisen Vanha Juko -teatterin taiteellinen johtaja Linda Wallgren, 31. Kun TTT:n johtaja Otso Kautto ehdotti Salaman klassikkoon tarttumista, piti Wallgrenin tosissaan miettiä näkökulmaansa.

Lukioaikaisesta lukukokemuksesta oli jäänyt sekava mielikuva.

Muistan ajatelleeni, että huuruinen ihmisporukka juhannusyössä häröilee. Sitten luin kirjan uudelleen.

Yhtenä tämän hetken kiinnostavimmista ohjaajista pidetty Wallgren on koonnut työryhmänsä lähinnä omista ikätovereistaan.

Wallgrenin teatterikouluaikaiselle kurssikaverille, Juho Gröndahlille, 35, Juhannustanssit poiki pestin TTT:n vakituisena dramaturgina. Tähän asti he ovat tehneet taidetta enimmäkseen vapaalla kentällä kengännauhabudjetilla.

Kyllä suuri näyttämö hirvittää, mutta se on myös ihanaa, että on resursseja. Jos tulee visio, niin ei kerrankin ole siitä kiinni, että pystytäänkö tätä millään toteuttamaan.

Siihen visioon kuuluvat esimerkiksi lukuisat viittaukset Salaman kirjassa ikävän lopun saavaan sorsaan. Sorsa saattaa edustaa ihmisen viattomuutta, ilmastonmuutoksen aiheuttamaa kauhua, tai mitä katsoja siinä parhaaksi näkee.

Varsinkin näyttämöä kiertävä, jättimäinen sorsa on tuhti metafora – lukee sen miten tahansa.

Helsinkiin muuttanut Paavo (Verneri Lilja) haikailee veljensä vaimon Kirstin (Eriikka Väliahde) perään.
Näytelmän alussa on sekahaku. Tanssiin kutsutaan myös yleisön edustajia. Osa katsomopaikoista on näyttämöllä.Timo Ahonen/Yle

"Jos haluaa vain lukea kirjan, kannattaa lukea kirja"

Sekä teatteri että kirjailija antoivat työryhmälle vapaat kädet. Juho Gröndahl kävi ohjaajan kanssa tapaamassa Hannu Salamaa.

Hän ei ole ikinä puuttunut näyttämösovituksiin, ja sanoi, ettei puutu nytkään. Ainoa, mitä hän kovasti toivoi oli se, että kirjan yhteiskunnallinen eetos olisi jollain lailla esityksessä mukana. Me ollaan hyvin uskollisia kirjan hengelle, mutta tämä on itsenäinen taideteoksensa, Gröndahl kuvailee.

Juhannustanssit-näytelmässä on vahvasti mukana metataso. Se kommentoi alkuteostaan. Kirjan historia on Gröndahlin mielestä niin kiehtova, että hänestä oli perusteltua tuoda se mukaan esitykseen.

En näe mitään järkeä tehdä kirjadramatisointia, jossa vain tuodaan kirja näyttämölle. Jos haluaa vain lukea kirjan, kannattaa lukea kirja. Salaman teos saa meiltä kyytiä, mutta mielestäni sopivalla kunnioituksella ja röyhkeydellä.

Pekka (Mika Honkanen), Kirsti (Eriikka Väliahde) ja Paavo (Verneri Lilja) juhannusjuhlilla.
Pekka (Mika Honkanen), Kirsti (Eriikka Väliahde) ja Paavo (Verneri Lilja) juhannusjuhlilla. Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Tabuja on yhä

Linda Wallgren arvelee, että Salama tuomittiin aikoinaan siksi, että hän iski särön perusturvallisuuteen.

– Juhannustansseissa sanotaan, että mitään paratiisia ei ole olemassa, eikä tämän kaiken työn päässä odota palkinto. Uskon, että se on ollut se, mikä ihmisiä järkähdytti.

Tabuja on edelleen Wallgrenin mielestä rikottavaksi.

Sensuuri iskee usein yllättävissä asioissa. Se on jossain rakenteissa piilotettuna, eikä sitä välttämättä tajua, ennen kuin siihen törmää.

Työryhmä kysyi esitystä tehdessään, miltä ihmiset tänä päivänä haluavat ummistaa silmänsä. Juho Gröndahlin mukaan vastaus löytyi, mutta sen saadakseen pitää tulla teatteriin.

Meidän ajatus siitä muuttui monta kertaa, mutta sitä pöyhitään paljon esityksen toisessa näytöksessä. Se on olennainen asia tässä.

Vahtimestari Helmelä (Jyrki Mänttäri) saa kyytiä.
Vahtimestari Helmelä (Jyrki Mänttäri) saa kyytiä.Timo Ahonen/Yle

Atomipommista ilmastonmuutokseen

Hannu Salama kuvasi Juhannustansseissa suuren rakennemuutoksen keskellä aikuiseksi kasvanutta omaa sukupolveaan.

Maaseutu oli tyhjentynyt, kaupungit täyttyneet, eikä sotaa seuranneiden jälleenrakennusprojektien jälkeistä tyhjyyttä riittänyt täyttämään rock tai vapaa rakkaus.

Linda Wallgrenin Juhannustanssit kuvaa tämän hetken kolmekymppisten todellisuutta.

Silloin pelättiin atomipommia, nyt ilmastonmuutosta. Miten pitäisi rakentaa uutta aikaa, kun on niin suuria kysymyksiä ja kriisejä ratkaistavaksi? Hektisessä ajassa pitäisi rakentaa ihmissuhteita, muuttaa yhteiskuntaa, olla läsnä ja hymyillä, verkostoitua ja somettaa samalla kun on iso huoli siitä, mitä tapahtuu muutaman vuoden tai vuosikymmenen päästä.

Salaman tekstissä Wallgreniä puhutteli monen kokijan kautta kuvattu kollektiivinen sukupolvikokemus. Jos menee liian kovaa liian kauan, tulee kolari.

Samanlainen vaara mikä piili sen ajan näköalattomuudessa, piilee näköalattomuudessa nyt. Alati kiihtyvä aika ajaa hakemaan pakoonpääsyä vaikeista kysymyksistä viinasta, lääkkeistä, urheilusta, tai mistä ikinä. Ihmiset on hirveän ylikuormittuneita. Juhannustansseissa ollaan isojen kysymysten äärellä. Mutta leikkisästi.