Kortiton ja etsintäkuulutettu kuski jäi kiinni ylinopeudesta Lammilla

Reipasta ylinopeutta ajaneella parikymppisellä miehellä oli kyydissä samanikäinen matkustaja.

ylinopeus
Hämeenlinnan poliisitalo.
Lammilla kiinniotettu päätyi Hämeenlinnaan Miekkalinnan poliisilaitokselle.Ville Välimäki / Yle

Hämeen poliisin moottoripyöräpartio mittasi sunnuntai-iltana Lammilla vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 88 kilometriä tunnissa, kun rajoitus oli tiellä 50 km/h.

Auto jatkoi matkaansa kohti Lammin keskustaa. Tutka mittasi auton nopeudeksi tässä vaiheessa jo 124 kilometriä tunnissa nopeusrajoituksen ollessa 40 km/h.

Poliisi pysäytti auton lyhyen seuraamisen jälkeen Evontiellä. Kuljettaja, 20-vuotias mies puhalsi alkometriin nollatuloksen ja huumausainepikatestikin oli negatiivinen.

Sen sijaan henkilöautossa oli siihen kuulumattomat ja anastetuksi ilmoitetut rekisterikilvet. Lisäksi auto osoittautui petoksella viedyksi.

Hämeen poliisin mukaan miehellä oli useita voimassa olevia etsintäkuulutuksia perässään. Hänellä ei ole koskaan ollut ajokorttia, mutta sen sijaan hänellä on kolme kortitta ajoa viimeisen vuoden aikana.

Kuljettaja otettiin kiinni Hämeenlinnan poliisiasemalle epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, ajoneuvorikkomukseen ja petokseen.

Lähteet: Hämeen poliisilaitos