Netflix sai ilmaisen haastajan – kirjastojen striimauspalvelu tarjoaa satoja elokuvia: "Tätä voisi jopa käyttää"

Kirjastokino- ja Viddla-videopalveluista elokuvia voi katsella ilmaiseksi kirjastokortin tunnuksilla.

elokuvat
Elokuvia puhelimen näytöllä
Haluamaansa elokuvaa voi etsiä ja katsella vaikka kännykästä. Petri Kivimäki/Yle

Yhdeksäsluokkalainen Niilo Mämmelä selailee Kouvolan pääkirjaston DVD-hyllykköä. Monipuolisessa elokuvahyllyssä seisovat rinnakkain niin ulkomaiset palkitut teokset kuin kotimaisetkin klassikot.

Jatkossa Mämmelän ei enää tarvitse mennä kirjaston hyllyille, sillä nyt elokuvavalikoimaa pääsee selailemaan ja elokuvia katsomaan muutamassa sekunnissa Kirjastokino-videopalvelun kautta.

Maksuttomaan Kirjastokinoon kirjaudutaan kirjastokortilla, minkä jälkeen elokuvia pystyy katselemaan oman internet-verkkoyhteyden kautta. Elokuvat toimivat niin tietokoneella, tabletilla kuin matkapuhelimellakin.

Tuore uudistus yllättää Niilo Mämmelän.

– En ollut aikaisemmin kuullutkaan Kirjastokinosta. Edellisen kerran olen lainannut kirjastosta lastenelokuvia joskus nuorempana. Nyt katson elokuvia Netflixistä.

Niilo Mämmelä
Kouvolalainen Niilo Mämmelä pitää kirjastojen sähköistyviä elokuvapalveluita hyvänä uudistuksena.Antti-Jussi Korhonen / Yle

Mämmelä uskoo ainakin kokeilevansa kirjaston ilmaispalvelua.

– Kuulostaa ihan hyvältä. Tätä voisi jopa käyttääkin. Ehkä vielä aluksi katson, mitä Netflixistä löytyy, mutta jos sama elokuva olisi Kirjastokinossa, niin miksi elokuvaa ei voisi katsoa sieltä.

Katso millaiselta Kirjastokinon valikoima näyttää

Monen kirjaston palvelu

Aloitusvaiheessa Kirjastokinosta löytyy yli 500 elokuvaa ja kokeilun aikana sisältöä laajennetaan ja päivitetään. Valikoimasta voi selailla halutessaan komediaa, kauhua, lastenelokuvia tai dokumentteja. Aivan uusimpia elokuvia palvelussa ei ole.

– Haluamme laajentaa verkossa olevaa valikoimaa muun muassa suomalaisten elokuvien osalta, sanoo Kouvolan kaupungin johtava informaatikko Tuomas Kunttu.

Ensimmäiset Kirjastokino-videopalvelut otettiin käyttöön lokakuun alussa. Palvelu on saatavissa jo yli 50 eri kirjastossa eri puolilla Suomea, muun muassa Turussa, Porissa ja Raumalla. Kirjastokinon kunnalta veloitettava kuukausimaksu perustuu asukaslukuun, eli palvelun kokonaishinta vaihtelee kunnittain.

Kirjastokinon lisäksi osassa Suomen kirjastoissa on käytössä vastaavanlainen elokuvapalvelu nimeltään Viddla. Se on Kirjastokinoa hieman iäkkäämpi palvelu.

Viddla otettiin käyttöön ensimmäisen kerran Rautalammin kirjastossa vuonna 2017. Tällä hetkellä palvelu on käytössä kaikkiaan 86 kirjastossa, esimerkiksi Oulussa, Kuopiossa, Mikkelissä ja Lappeenrannassa.

Lappeenrannan kirjaston e-aineistoista vastaavan Paula Mäkelän mukaan Viddlasta saadut palautteet ovat olleet positiivisia. Palautteen pohjalta Mäkelä arvioi, että Viddla on tavoittanut kaikenikäiset käyttäjät.

– Kehuja on tullut helppokäyttöisyydestä, kuvanlaadusta ja elokuvavalikoimasta, Mäkelä sanoo.

"Monet eivät osaa ajatellakaan"

Lappeenrannassa Viddla otettiin käyttöön vuoden alussa. Elokuvien kuukausittaiset katselukerrat ovat vaihdelleet 250–450:n välillä.

– Negatiivista palautetta Viddlasta on tullut hyvin vähän. Joissain tapauksessa palvelu ei ole lähtenyt toimimaan tabletilla, koska laitteen käyttöjärjestelmä on ollut liian vanha.

Viddlan elokuvatarjontaa pääsee selailemaan Kirjastokinon tavoin ilmaiseksi alueen kirjastokortin tunnuksilla.

Viddlalta kerrotaan, että elokuvien katselumäärät ovat kasvaneet tasaisesti. Esimerkiksi Kuopiossa Viddla otettiin käyttöön helmikuussa 2018. Viime vuoden aikana Kuopion alueen kirjastoissa Viddlan kautta elokuvia katsottiin yhteensä yli 3 400 kertaa.

kuva kirjastokino-videopalvelusta
Kirjastokino on käytössä yli 50 kirjastossa.Antti-Jussi Korhonen

Yksi katselukerta Viddlan kautta maksaa kirjastolle kolme euroa.

Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno uskoo, että kirjastojen kehittyvät e-aineistot, mukaan lukien elokuvat, kasvattavat jatkossa entisestään suosiotaan.

– Monet eivät osaa ajatellakaan, että kirjastot tarjoavat tällaista elokuvien striimauspalvelua. Käyttäjämäärä nousee varmasti, Maarno sanoo.

Kokeilukäytössä puoli vuotta

Kymenlaaksossa Kirjastokinoon siirtyminen on osa Kyyti-kirjastojen e-aineistojen päivittämistä. Kirjastokino on Kymenlaaksossa aluksi kokeilu, jota pystyy käyttämään ensi vuoden maaliskuulle saakka.

Nykyään internet on täynnä monenlaisia elokuvien suoratoistopalveluita, joissa elokuvia on tarjolla valtava määrä. Miksi kirjaston tulee tarjota elokuvia?

– Kirjastolaissa sanotaan, että kirjaston tulee tarjota yleisön käyttöön erilaisia kulttuurituotteita. Elokuvat ovat kulttuurituotteita siinä missä kirjallisuuskin, Kouvolan kirjaston johtava informaatikko Tuomas Kunttu sanoo.

Hän lisää, että kirjaston tehtävä on tuoda kulttuurituotteet kaikkien saataville varallisuudesta riippumatta.

– Elokuvien katselu osaltaan kehittää myös ihmisen kuvanluku- ja medianlukutaitoa. Ne ovat nykypäivänä erittäin tärkeitä asioita, Kunttu jatkaa.

Kirjasto edelleen kirjojen koti

Elokuvapalveluiden ei uskota jatkossakaan syövän kirjaston kirjapalveluita. Esimerkiksi Kouvolan kirjastojen vuosilainauksista noin 75 prosenttia on kirjoja, 10 prosenttia elokuvia ja 15 prosenttia muuta.

Kunttu uskoo, että vaikka elokuvat ovat nyt paremmin saatavilla, kirjojen lainausmääriin tämä ei vaikuta.

Viddla-videopalvelua katsotaan kännykällä
Kirjastojen elokuvapalvelut tarjoavat ilmaiseksi monenlaisia elokuvia, myös lastenelokuvia. Petri Kivimäki/Yle

Elokuvien lainausmäärät ovat edelleen Kouvolassa korkealla tasolla. Viime vuonna elokuvia lainattiin kirjastosta noin 140 000 kertaa. DVD-elokuvien lainausmäärät ovat olleet 10 prosentin vuosittaisessa laskussa. Sen sijaan Blu-ray-levyjen lainaaminen on noussut. Kuntun mukaan sähköisellä palvelulla on tarkoitus palvella laajempaa yleisöä.

– Hyllyyn elokuvat tuskin jatkossakaan jäävät, Kunttu ennustaa.

Kiinnostus herää

Yhdeksäsluokkalaiset Erika Liiri ja Emilia Kielenniva ovat molemmat lainanneet aikaisemmin elokuvia kirjastosta, jossa heidän mielestään on monipuolinen elokuvavalikoima.

Kirjastokinon palvelu kuulostaa heistä mielenkiintoiselta uudistukselta.

– Se kuulostaa kiinnostavalta. Viimeksi olen lainannut kirjastosta Harry Potter -elokuvia, Kielenniva sanoo.

Erika Liiri ja Emilia Kielenniva
Kouvolalaiset Emilia Kielenniva ja Erika Liiri uskovat, että voisivat käyttää uutta Kirjastokino-videopalvelua. He eivät olleet aiemmin kuulleet kirjastojen sähköisistä elokuvapalveluista.Antti-Jussi Korhonen / Yle

Liiri pitää Kirjastokinoa kätevänä.

– Jos jatkossa kirjaston elokuvat saa netistä, niin ei tarvitse tulla kirjastoon lainaamaan.

Kouvolan kirjastossa uusi palvelu on jo saanut hyvän vastaanoton.

– Senioritapahtumassamme tämä oli oikea hitti, Kouvolan kirjaston johtava informaatikko Tuomas Kunttu sanoo.

Kouvolalainen eläkeläinen Tarja Ala-Krekola on hyvillään uudesta elokuvapalvelusta. Hän lainaa paljon elokuvia kirjastosta ja on elokuvakerhon jäsen.

– Aikaisemmin olen katsonut hyvin vähän elokuvia tietokoneelta, mutta nyt alan katsoa enemmän, Ala-Krekola hymyilee.

Artikkelia muokattu: 18.10.2019 kello 12.15: Tarkennettu Kouvolan kirjastojen lainauksien jakautumista.