1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuivuus ja elokuun alun hallayöt verottivat perunasatoa Pohjois-Pohjanmaalla

ProAgrian mukaan hallat iskivät perunaan pahimmin sitten vuoden 1987.

perunanviljely (peltoviljely)
Peruna perunaa perunoita nostettu perunannosto kone maanviljelys
Arkistokuva. Kuivuus ja halla verottivat osan perunasadosta.Tapio Termonen / Yle

Heinäkuun kuivuus sekä yllättävät hallayöt ovat verottaneet perunasatoa Pohjois-Pohjanmaalla. Joillakin tiloilla ja peltolohkoilla sato on jäänyt vain murto-osaan normaalista. ProAgrian mukaan hallat iskivät perunaan pahimmin sitten vuoden 1987. Lämpötila laski pelloilla elokuun alkupuolella paikoin jopa viiteen pakkasasteeseen. Peruna ei kestä tuollaisia pakkaslukemia.

Aikaiset hallayöt yllättivät myös tyrnäväläisellä Matinollin perunatilalla.

– Muutama peltolohko kärsi hallasta enemmän ja siellä korjattiin heikompaa satoa. Kokonaisuutena saatiin kuitenkin tyydyttävä sato, kertoo perunanviljelijä Jari Matinolli.

– Peruna näyttää hyvälaatuiselle ulkoiselta laadultaan, toteaa Matinolli.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi