Nokian moottoritiellä keskikaistalle ja tolppaan - kaksi loukkaantui vakavasti

Auton nopeutta kuvataan suureksi. Lämpötila oli tapahtuma-aikaan laajalti jo nollan alapuolella, mutta varmuudella ei tiedetä, oliko tiellä liukasta.

tiet
Nokia, Tampere, välissä Nokian moottoritie eli pätkä valtatie 12:a
Onnettomuus tapahtui maanantai-iltana Nokian moottoritiellä. Onnettomuuspaikka on Villilän kohdalla, lähellä Tesoman liittymää.Yle

Kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti ulosajossa Nokian moottoritiellä eilisiltana.

Turma sattui vähän ennen iltakymmentä Tampereen puolella Tesoman liittymän vaiheilla.

Ajoneuvo oli suistunut suurella nopeudella keskikaistalle ja katkaissut valotolpan. Toisen loukkaantuneista pelastuslaitos joutui irrottamaan ajoneuvosta.

Tie suljettiin osittain noin kolmeksi tunniksi.