Helsinkiläinen opiskelijaravintola Unicafe lopettaa naudanlihan käytön – Atria: Hämmentävä ja surullinen päätös

Samalla kun naudanliha korvataan sianlihalla ja kanalla, ravintoloissa pyritään nostamaan myytyjen kasvis- ja vegaanilounaiden määrä yli puoleen.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
Opiskelija syö lounasta yliopiston ravintolassa.
Opiskelijoita halutaan kannustaa valitsemaan kasvisruokaa.Paulus Markkula / Yle

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistamat Unicafe-ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun. Naudanliha poistuu ravintoloiden ruokalistalta ensi vuoden helmikuussa. Naudanliha poistuu myös kahvilatuotteista, kuten leivistä ja panineista. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

– Idea tuli henkilökunnalta, kun mietimme seuraavaa vastuullisuustekoamme. Totesimme, että tämä on tapa, jolla pystymme leikkaamaan merkittävästi meidän hiilidioksidipäästöjämme, Unicafen liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäki sanoo.

Ravintolatoimintaa pyörittävän Ylvan mukaan naudanlihan poistaminen ravintoloiden tarjonnasta vähentää raaka-aineiden hiilijalanjälkeä 11 prosentilla eli noin 240 000 hiilidioksidikilolla vuodessa. Unicafe-ravintoloissa myydään päivittäin noin 10 000 lounasta.

Unicafe-ravintoloiden käyttämästä lihasta noin 15 prosenttia on nautaa. Jatkossa nauta korvataan sianlihalla, broilerilla tai kasvisproteiinilla. Pihlajamäki vakuuttaa, että jatkossakin ravintoloissa on tarjolla yhtä herkullisia lounasvaihtoehtoja.

– Meillä ei ole tähänkään asti ollut tarjolla naudan sisä- tai ulkofilettä, kun opiskelija-aterian hintaraami on tiukka. Naudan jauheliha on helpompi korvata jollain muulla raaka-aineella. Moni asiakas ei tule kiinnittämään muutokseen huomiota, Pihlajamäki arvelee.

Samalla, kun naudanliha poistuu ruokalistalta, Ylva pyrkii nostamaan kasvis- ja vegaanilounaiden myyntiosuuden yli puoleen ensi vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä osuus on noin 40 prosenttia.

– Tavoite on kunnianhimoinen, mutta ei lainkaan mahdoton, Pihlajamäki sanoo.

Pihlajamäki kertoo, että asiakkaita houkutellaan valitsemaan kasvisvaihtoehto muun muassa sijoittamalla kasvisruokavaihtoehdot linjastossa ensimmäiseksi.

– Se on tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista, Pihlajamäki toteaa.

Muissa opiskelijaravintoloissa naudanlihan syöminen jatkuu

Muista yliopistokaupungeista kerrotaan, että esimerkiksi jauhelihakeitolle ja makaronilaatikolle riittää edelleen kysyntää.

Tampereella yliopistojen ja esimerkiksi aikuiskoulutuskeskuksen opiskelijaruokaloita pyörittävä Juvenes ei ole luopumassa naudanlihasta. Juveneksella on kampusravintoloita Tampereen lisäksi esimerkiksi Turussa, Oulussa, Vaasassa, Porissa ja Raumalla.

Myöskään Turussa ylioppilaskunnan omistamissa Unica-ravintoloissa ei ole vielä päätetty naudanlihan poistamisesta ruokalistalta.

Monissa kaupungeissa on kuitenkin pantu merkille, että kasvis- ja vegaanivaihtoehtojen suosio on nousussa.

– Kun olemme panostaneet kasvis- ja vegaaniruokien valikoimiin ja vaihtoehtoihin, niin niiden suosio on kasvanut kyllä paljon, kuvailee lukuisia Jyväskylän yliopiston opiskelijaravintoloita pyörittävän Semma Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Sallinen.

Itä-Suomen yliopiston ruokailuista vastaavasta Fazer Food Service Oy:stä kerrotaan, että punaisen lihan käyttö vähenee, mutta naudasta ei luovuta. Kasvisruoan osuus lisääntyy ja myös kaurapohjaisia tuotteita tulee tarjolle koko ajan enemmän.

Samoin Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun kampuksella Lappeenrannassa syödään jatkossakin naudanlihaa.

– Meillä ei kokonaan ole tarkoitus poistaa ruokalistalta naudanlihaa eikä muitakaan lihatuotteita. Kasvisvaihtoehtoja lisäämme jatkuvasti, sanoo kahta ravintolaa pyörittävän Kampusravintolat Oy:n ravintolatoimenjohtaja Anni Varis.

Atria: Hämmentävä päätös, jossa ei oteta huomioon kokonaisuutta

Atria Naudan hankintajohtaja Sinikka Hassinen pitää Unicafen päätöstä hämmentävänä ja hieman surullisenakin. Hänen mielestään ruoantuotannossa ei pitäisi katsoa pelkästään hiilijalanjälkeä, vaan kokonaisuutta.

– Jos tehdään ratkaisuja yhdellä mittarilla, niin ei hoksata kokonaisvaikutuksia. Suomalainen ruoantuotanto on kestävää, Hassinen sanoo.

Hassinen muistuttaa, että noin 80 prosenttia nautakarjasta on lypsylehmiä, ja suurin osa suomalaisesta naudanlihasta syntyy maidontuotannon sivutuotteena.

– Jos kaikki naudanlihan tuotanto olisi pihvikarjatuotantoa, niin hiilijalanjälki olisi ísompi, Hassinen sanoo.

Hassisen mukaan suomalaisen naudanlihan puolesta puhuu myös se, että naudat pystyvät hyödyntämään nurmea ravinnokseen. Tällöin nautoja ei tarvitse ruokkia esimerkiksi soijalla, joka sopii sellaisenaan myös ihmisten ruoaksi.

Myös Luonnonvarakeskus Luke on todennut, että “nurmen suuri osuus viljelykierrossa säilyttää peltojen viljavuuden, vähentää maatalouden aiheuttamaa vesistöjen ravinnekuormitusta ja ylläpitää maaseudun kulttuurimaisemaa”.

– Suomessa nurmi ja nauta kuuluvat yhteen. Tälläkin hetkellä tutkitaan sitä, miten nurmen viljelyllä voidaan sitoa hiiltä maaperään, Hassinen sanoo.

Juttua tarkennettu 15.10. klo 12:08: Täsmennetty otsikkoon ja jutun ensimmäiseen lauseeseen, että naudanlihasta luopuvat ravintolat ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistamia, eivät Helsingin yliopiston.

Lue myös:

Ex-kansanedustaja ja tv-tähti Antero Vartia koukuttaa kuluttajat päästöjen hyvittämiseen – Näin toimii hiljaisuudessa valmisteltu Compensate

Antero Vartian perustama hiilipäästöjen hyvityspalvelu juuttui lakihetteikköön – "Epäselvä arpajaislaki vaikeuttaa ilmastotoimia"

Yliopistoruokaloiden omistaja valittiin kansainväliseen vastuullisuushankkeeseen ainoana suomalaisena yrityksenä