Loppuvuoden porokolareita pyritään vähentämään kannustamalla Porokellon käyttöön

Erityisen paljon kolareita tapahtuu valtatiellä kaksikymmentä Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa.

Porokolari
Porokello -mobiilisovellus kännykän näytöllä.
Porohavainnoista voi ilmoittaa Porokelloon.Perttu Ruokangas / Yle

Porojen liikkeistä voi jälleen tänä vuonna ilmoittaa Porokello-älypuhelinsovelluksella.

Tänään käynnistyy Musta marraskuu -liikenneturvallisuuskampanja, jonka tavoitteena on vähentää porokolareiden määrää loppuvuoden osalta. Kampanja kestää joulukuun puoleenväliin.

Älypuhelinsovellukseen voi merkitä porohavaintoja, jotka näkyvät muille sovelluksen käyttäjille seuraavan puolen tunnin ajan. Tällä tavoin voi ennakoida ja välttää vaaratilanteita.

Loppusyksyn ja alkutalven aikana liikkeellä on paljon vaeltavia eläimiä porojen siirtyessä talvilaitumille. Paikoitellen teitä myös suolataan, mikä houkuttelee poroja tielle.

Erityisen paljon kolareita tapahtuu valtatiellä kaksikymmentä Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa.

Elo- ja syyskuun aikana Porokellon kautta annettiin yli 80 000 porovaroitusta. Pohjois-Pohjanmaan alueella tehtiin elo-syyskuun aikana noin 20 000 porovaroitusta.

Musta marraskuu- kampanja järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran ja marraskuun porokolaripiikki saatiin sen ansiosta taitettua.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)