KPK Yhtiöt aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve 15 henkilötyövuotta

Maakuntalehti Keskipohjanmaa voi jatkossa ilmestyä vain kuudesti viikossa. KPK Yhtiöt julkaisee myös yhdeksää paikallislehteä.

yhteistoimintamenettely
Kuvassa Keski-Pohjanmaa konsernin tunnus toimitalon katolla.
Petri Puskala / Yle

KPK Yhtiöt aloittaa yt-neuvottelut. Yhtiö hakee 1,7 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä. Mahdolliset toimenpiteet voivat johtaa enintään 15 henkilötyövuoden vähentämiseen. Suurin paine kohdistuu KPK Mediaan eli käytännössä lehtien julkaisuun, kertoo konsernin toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa.

Vähennykset toteutetaan irtisanomisilla, osa-aikaistamisilla, eläköitymisillä ja muilla ratkaisuilla. Yt-neuvottelujen piirissä on 200 työntekijää.

– Taustalla on tämä muotisana median murros, vaikka meillä on sinällään on tälle alueelle kattava valikoima mediatuotteita. Digitilaajien määräkin kasvaa hyvin, mutta se ei riitä kattamaan sitä, mitä menetämme printtitilaajia ja mainostajia printin puolella, sanoo Pihlajamaa.

Lisäksi KPK Yhtiöt aikoo muuttaa työn organisointia. Yt-neuvottelut eivät koske KP Jakelua ja KPK Digi-liiketoimintayksikköä.

Juuri viime aikaisiin uutisiin lehtien yhdistymisestä viitaten Keskipohjanmaa-lehden toimituksen pääluottamusmies Jukka Anias sanoo, että yt-neuvottelut eivät tulleet suurena yllätyksenä toimitukselle.

Muuttuuko Keskipohjanmaa kuusipäiväiseksi?

Lehtien lakkauttamisia tai yhdistämisiä ei Pihlajamaan mukaan ole näköpiirissä. Sen sijaan tarkasteltavana ovat konserniin kuuluvien lehtien ilmestymispäivät.

– Iso osa lehdistämme ilmestyy vain kerran viikossa, tämä kertoo jo sen että ne pysyvät entisellään. Paine kohdistuu niihin, joilla on useampia ilmestymispäiviä viikossa, kertoo toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa.

– Pelkään tämän johtavan Keskipohjanmaan muuttumiseen kuusipäiväiseksi, ennakoi pääluottamusmies Jukka Anias.

Anias on toiminut pitkään lehden luottamusmiehenä. Hän muistelee, että viimeisen kymmenen vuoden aikana yhtiössä on käyty kuudet yt-neuvottelut, viimeksi kaksi vuotta sitten.

KPK Yhtiössä työskentelee noin 250 henkilöä ja konsernin liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa.

Liiketoimintaan kuuluvat julkaisut ovat Keskipohjanmaa, Haapavesi-lehti, Kalajokilaakso, Kalajokiseutu, Kokkola-lehti, Lestijoki, Nivala-lehti, Perhonjokilaakso, Pietarsaaren Sanomat ja Selänne.

KPK Yhtiöiden liiketoiminta-alueet ovat KPK Media, KPK Crea, KPK Digi, KPK Events, KPK Print.