Kela julkaisi selkokieliset verkkosivut juhlistaakseen selkeän kielen päivää – "Toivon, että tänään kuullaan vastaavia uutisia myös muilta"

Kela aikoo julkaista myös ruotsinkielisen selkosivuston.

selkokieli
Kansaneläkelaitos.
Selkokieltä tarvitsee Suomessa arviolta 650 000–750 000, eli sivustolle oli tarvetta.Ismo Pekkarinen / AOP

Kela on julkaissut selkokieliset asiointisivut (siirryt toiseen palveluun) juhlistaakseen tänään vietettävää selkeän kielen päivää. Sivuston sisältö koostuu Kelan selkokielisten esitteiden teksteistä verkkoon sopiviksi muokattuina.

– Haluamme parantaa saavutettavaa viestintäämme ja sitä kautta asiakkaidemme yhdenvertaisuutta, ja selkokieliset kela.fi-sivut ovat siihen oivallinen väline. Toivon, että tänään kuullaan vastaavia uutisia myös muilta viranomaisilta, kertoo Kelan viestintäjohtaja Pipsa Lotta Marjamäki.

Sivusto on esitteiden tapaan jaettu kahdeksaan aihepiiriin, jotka ovat asuminen, eläkkeet, lapsiperheet, muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille, opiskelu ja asevelvollisuus, sairastaminen ja kuntoutus, toimeentulotuki sekä työttömyys.

Lisäksi sivustolla avataan Kelan asiakaspalvelun toimintaa ja sitä, kuinka etuuksia voi hakea.

Suunnitteilla on myös ruotsinkielinen selkosivusto.

Selkokieltä tarvitsee Suomessa arviolta 650 000–750 000 henkilöä eli hieman yli kymmenes väestöstä. Selkokielisen viestinnän käyttäjäryhmiä ovat esimerkiksi kehitysvammaiset henkilöt, maahanmuuttajat sekä muistisairauksia tai lukemis- ja oppimisvaikeuksia omaavat ihmiset.

Yleissuomenkielinen, tarkat tiedot ja yksityiskohdat sisältävä kela.fi jatkaa uuden sivuston rinnalla normaalisti. Sen selkeyttämistä kerrotaan jatkettavan.