Sotkamoon uusi yläkoulu, mutta mihin? Sijainnista useita eriäviä mielipiteitä

Uuden yläkoulun sijainti aiheuttaa keskustelua Sotkamossa. Osa haluaa sen kirkonkylälle, osa Vuokattiin.

yläkoulu
Sotkamon keskusta.
Osa kunnanvaltuuston jäsenistä haluaisi rakennuttaa uuden koulun Sotkamon kirkonkylälle, koska siellä palvelut ovat lähempänä kuin Vuokatissa. Kuvituskuva. Kimmo Hiltunen / Yle

Sotkamon kuntaan rakennettavan uuden yläkoulun sijainti jakaa mielipiteitä kunnan nuorisovaltuuston ja kunnanvaltuuston kesken. Nuorisovaltuusto haluaa uuden yläkoulun Vuokattiin, osa kunnanvaltuustosta kirkonkylälle. Myös kunnanvaltuuston sisällä on eroavia mielipiteitä.

Kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Anne Lukkarin mukaan uusi yläkoulu tulisi rakentaa Vuokattiin.

– Vuokatissa koululaiset pääsevät kävelemällä urheiluopistolle, eikä heitä tarvitse kuljettaa bussilla kirkonkylältä.

Kunnanvaltuustossa istuvan Jarmo Huttusen mielestä uusi yläkoulu pitää sijoittaa Sotkamon kirkonkylälle.

– Kirkonkylän elinvoimaa pitää lisätä. Koululaiset tarvitsevat kauppojen palveluita ja vaatekauppoja.

Lukkari ei näe, että pelkkä uusi yläkoulu toisi elävyyttä kirkonkylään. Kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja panostaisi Hiukkaan ja Sotkamon kirkonkylän kaava-alueen kehittämiseen.

Sotkamon nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tiia-Maria Tikkanen puolustaa Vuokattia uuden yläkoulun paikaksi.

– Vuokatissa nuorilla on rauhallinen ympäristö. Kirkonkylällä tulee houkutus juosta kaupoissa kesken päivän.

Päätös uuden yläkoulun paikasta tehdään Sotkamossa marraskuussa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)