Professori tyrmää työttömyysturvan porrastuksen hyödyt: “Tutkimuskirjallisuutta tulkittu valikoivasti”

Professori Matti Tuomalan mukaan vasta hiljaittain tehdyssä tutkimuksessa on selvitetty työttömyysturvan lyhentämisen vaikutuksia työttömiin.

Työttömyysturva
Matti Tuomala är professor i nationalekonomi vid Tammerfors universitet
Professori Matti Tuomalan mukaan valtiovarainministeriön virkamiesjohto on ajanut ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusta käyttämällä tutkimustietoa valikoivasti.Yle / Antti Lempiäinen

– Suomessa on levinnyt virheellinen käsitys työttömyysturvaan liittyvistä tutkimuksista, professori Matti Tuomala Tampereen yliopistosta arvioi tiistaina Yle Puheen Politiikkaradiossa.

Hänen mukaansa tutkimuksia on porrastuksen vaikutuksista on tulkittu valikoivasti.

Tuomalan mukaan valtiovarainministeriö on tuputtanut pitkään ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta vetoamalla tutkimustietoon, jonka puutteet on kuitenkin tiedetty pitkään.

Porrastuksessa ansiosionnainen työttömuusturva olisi aluksi korkeampi ja alenisi tietyn ajan jälkeen.

– On jo pitkään ollut tiedossa, että suurin osa näistä tutkimuksista on ollut sellaisia, joihin ei olla pystytty yhdistämään aitoa dataa eli tietoa ihmisten olosuhteista, työttömien olosuhteista, Tuomala korosti.

Vasta hiljattain tutkimustietoa porrastuksen vaikutuksista työttömiin

Tuomala korostaa, että vasta hiljattain on tehty ensimmäinen tutkimus, josta voi tehdä päätelmiä työttömyysturvan porrastuksen vaikutuksista ihmisiin.

Kansainvälisesti arvostetussa American Economic Rewiew’ssä julkaistussa tutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun)tarkastellaan Ruotsissa 2000-luvun alussa tehtyä uudistusta.

– Tutkimuksen viesti on selvä: Sellainen järjestelmä, jossa korvausaste alenee työttömyyden keston seurauksena, ei oikeastaan koskaan ole optimaalinen. On pikemminkin päinvastoin, Tuomala sanoo.

Hänen mukaansa kyseinen tutkimus on laadukas ja ensimmäinen, jossa käytäntö on voitu yhdistää teoreettiseen malliin.

Mallia tarjottu myös Rinteen hallitukselle keinona vähentää työttömyyttä

Työttömyysturvan porrastus on ollut otsikoissa tänä syksynäkin, kun pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitukselle etsitään keinoja työllisyyden edistämiseksi.

Työttömyysturvan porrastamista ovat puolustaneet muun muassa valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki (siirryt toiseen palveluun)ja Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työelämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala.

– Monissa maissa työttömyysetuuden porrastuksen on havaittu lyhentävän työttömyyden kestoa, Hetemäki kirjoitti viime vuonna.

Oksalan mukaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastuksella on tutkitusti toimiva vaikutus.

Turvan alentamista ajettiin jo vuonna 2000

Tuomala kirjoittaa uudessa kirjassaan Markkinat, valtio ja eriarvoisuus (Vastapaino 2019), että jo vuonna 2000 silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) ehdotti työttömyysturvan alentamista.

– Hänen tukenaan olivat valtiovarainministeriön virkamiesjohto ja neuvonantajaekonomistit, jotka ovat jo pitkään tulkinneet taloustieteellistä tutkimuskirjallisuutta valikoivasti, Tuomaala kirjoittaa.

Valtiovarainministeriöt virkamiesjohto on Tuomaalan mukaan väittänyt tutkimuksen suosivan järjestelmää, jossa korvaukset alenevat työttömyyden keston mukana. Heidän mukaansa korvausjaksoa lyhentämällä työttömät saataisiin palaamaan nopeammin töihin.

– Samaan nojaa myös aktiivimallin puolustus, Tuomala kirjoittaa kirjassaan.

Ministeriön virkamiesjohto ei halunnut kommentoida Ylelle Tuomalan näkemyksiä.

Tästä voit kuunnella Yle Puheen Politiikkaradio kokonaisuudessan.

Jutun kirjoittaja on Politiikkaradion toimittaja Linda Pelkonen

Lisää aiheesta:

Keskusta pitää porttia auki työttömyysturvan porrastukselle – sosiaaliministeri Pekonen torjuu: "Epäoikeudenmukainen ja lisää kustannuksia"

Toimisiko ansiosidonnaisen porrastus? Työnantajapuolella peukutetaan, palkansaajajärjestöt epäilevät kustannusneutraalia ratkaisua

Työttömyysetuuden porrastuksesta nopea korjausliike vihattuun aktiivimalliin? Rahaa ensin enemmän, lopussa vähemmän – Työtön: "Tosi epäreilua. Ei ole oma syy, jos ei saa töitä"