Joensuun opiskelijaravintoloissa tarjoillaan yhä naudanlihaa

Itä-Suomen yliopiston ravintoloissa ei seurata Helsingin yliopiston ruokaloiden esimerkkiä luopua naudanlihasta.

Joensuu
kasvissalaatti jossa falafelpullia
Kasvisruoan ilmastovaikutus on pienempi kuin liharuoan.AOP

Itä-Suomen yliopiston ruokaloissa ei olla luopumassa täysin naudanlihasta.

Helsingin yliopiston ravintolat ovat päättäneet lopettaa naudanlihan käytön ja korvata sen jatkossa yhä enemmän esimerkiksi kasviksilla.

Itä-Suomen yliopiston ruokailuista vastaavaasta Fazer Food Service Oy:stä kerrotaan, että punaisen lihan käyttö vähenee, mutta naudasta ei luovuta.

Kasvisruoan osuus lisääntyy ja myös kaurapohjaisia tuotteita tulee tarjolle koko ajan enemmän.

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella Helsingin yliopiston ravintoloiden päätös luopua naudanlihasta ei herättänyt suuria tunteita.

– Minusta täällä on tarjolla tosi hyviä kasvisruokia, että en ole ajatellut, että tarjonta jotenkin radikaalisti muuttuisi siitä, sanoo Tiina.

– Eipä tuo minussa mitään erityisiä ajatuksia herätä. Syön lihaa, mutta myös kasvisruokaa. Ainahan sitä on syöty, mitä on tarjottu, tuumaa Susanna.