Parikkalan Rajan perustamissopimus menee uusiksi – kunnanhallitus hylkäsi tehdyn sopimuksen

Patentti- ja rekisterihallitukseen lähetetään oikaisupyyntö, jolla sopimus mitätöidään.

Parikkala
Läheltä
Yle

Parikkalan kunnanhallitus on hylännyt Parikkalan Raja -yhtiön perustamissopimuksen.

Samalla päätettiin, että kunnanjohtaja lähettää patentti- ja rekisterihallitukseen oikaisupyynnön eli protestin, jolla perustamissopimus mitätöidään.

Perustamissopimuksen hylkäämistä perusteltiin muun muassa sillä, että sopimus on kuntalain periaatteiden vastainen eikä yhtiön perustamiseen liittyvää osakassopimusta käsitelty kunnanhallituksessa.

Myös elinkeinojohtaja oli toiminut omavaltaisesti. Hän oli laatinut Parikkalan Raja -yhtiön perustamissopimuksen ja toimittanut sopimuksen patentti- ja rekisterihallitukseen.

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen sanoo, että Raja-yhtiön valmistelua jatketaan, mutta maltillisesti.