Huutomyrsky katkaisi Hongkongin hallintojohtajan puheen

Yhdysvalloissa edustajainhuone linjasi niin sanotusta Hongkong-laista.

Hongkong
Carrie Lamin puhe keskeytettiin
Carrie Lamin puhe keskeytettiin

Hongkongin hallintojohtajan Carrie Lamin pitämä puhe jäi kesken Hongkongin parlamentissa.

Lamin oli määrä kertoa tänään uudistuksista, joiden toivottiin rauhoittavan Hongkongin kuukausia jatkuneet protestit. Hän joutui kuitenkin keskeyttämään puheensa lähes alkuunsa, kun mielenosoittajia tukevat parlamentin jäsenet huusivat puheen päälle.

Puhujakorokkeen taustaseinään heijastettiin samaan aikaan mielenosoittajien vaatimusteksti: "Viisi vaatimusta, ei yhtään vähempää".

Lam yritti pitää puheensa kahdesti, mutta joutui lopulta poistumaan parlamentista. Edustajiensa mukaan Lam aikoo lähettää suoran puheen sijasta nauhoitetun videopuheen.

Uutistoimisto AFP:n näkemän puheluonnoksen mukaan Lam aikoo puheessaan tarttua esimerkiksi Hongkongin asuntotilanteeseen. Asuntojen hinnat ovat kaupungissa nousseet pilviin.

USA puolustamaan vapautta

Yhdysvaltain edustajainhuone päätti eilen niin sanotusta Hongkong-laista, jossa linjataan, että Hongkongin vapautta ja demokratiaa on puolustettava. Lakialoitteen mukaan Hongkongin erikoisasema kaupassa Yhdysvaltojen kanssa lopetetaan, jollei Hongkongin johto kunnioita ihmisoikeuksia. Edustajainhuone päätti asiasta harvinaisen yksimielisesti.

Kiina, jonka erityishallintoalue Hongkong on, on jo ilmaissut "syvän närkästyksensä" päätöksestä ja käskenyt Yhdysvaltoja lopettamaan "asioihin sekaantumisen".

Kuukausien protesteja

Hongkongin protestit ovat jatkuneet jo neljä kuukautta.

Mielenosoitukset alkoivat vastustuksella lakialoitetta kohtaan, joka olisi sallinut rikoksesta epäiltyjen luovutuksen Manner-Kiinaan. Lakialoite peruttiin, mutta protestit ovat jatkuneet ja ne ovat muuttuneet laajemmiksi mielenosoituksiksi demokratian puolesta.

Protestoijat ovat vaatineet muun muassa poliisin toimien tutkimista, 2 500 vangitun mielenosoittajan vapauttamista ja vapautta hongkongilaisille valita johtajansa.

Lisää aiheesta:

Raideliikenne pysäytetty, 14-vuotiasta mielenosoittajaa ammuttu – Hongkongin protestit jatkuivat raivokkaina naamiokiellon jälkeen