Seitsemän päivää sotaa

Turkin hyökkäys Syyriaan alkoi viikko sitten. Tänä aikana arviolta 70 siviiliä on kuollut Syyriassa ja noin 300 000 on joutunut jättämään kotinsa, kertoo Al Arabiya -televisiokanava uutistoimisto TASSin mukaan.

Mitä tapahtui ennen hyökkäystä?

Yhdysvallat ilmoitti vetävänsä joukkonsa pois Pohjois-Syyriasta Turkin-vastaiselta rajalta. Käytännössä tämä tarkoitti Turkille vihreää valoa hyökkäykselle. Käymme seuraavaksi läpi viikon päätapahtumat.

Keskiviikko 9.10.

Turkin armeijan ja sitä tukevien puolisotilaallisten ryhmien joukot tunkeutuivat Syyrian kurdialueille ilmavoimien ja raskaan tykistön tukemina. Hyökkäys alkoi neljältä Suomen aikaa. Sankka savu nousi Ras al-Ainin kaupungista.

Turkki pitää Syyrian kurdijoukkoja terroristeina. Turkki väittää, että Syyrian kurdit tukevat vanhaa vihollista, Turkin kurdikapinallisia. Tarkoituksena on häätää kurdit rajan tuntumasta. Vallatulle alueelle Turkki kaavailee asuttavansa miljoonia syyrialaispakolaisia. Turkin hyökkäys tuomittiin laajalti. Esimerkiksi EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker vaati Turkkia lopettamaan sotilaallisen operaation kurditaistelijoita vastaan.

Presidentti Trump puolusteli päätöstään vetää yhdysvaltalaisjoukot kurdialueelta Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa.

He eivät auttaneet meitä toisessa maailmansodassa. He eivät auttaneet meitä Normandiassa

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uutistoimisto Reutersin mukaan.

Torstai 10.10

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan vastaa kritiikkiin tulisesti. Presidentti uhkaa päästävänsä Eurooppaan 3,6 miljoonaa syyrialaispakolaista, jos Euroopan maat leimaavat Turkin hyökkäyksen Syyrian kurdialueelle miehitykseksi.

Perjantai 11.10.

Turkin puolelta näkyy, kuinka savu nousee Tel Abyadin rajakaupungista. Kuva otettu lauantaina.

Operaatio "Rauhanlähde" on jättänyt jälkeensä tuhoa ja kuolonuhreja Turkin ja Syyrian rajaseudulla. Aivan rajan tuntumassa Akçakalen kaupungissa Kaakkois-Turkissa laskettiin perjantaina pikkuruinen arkku maahan. Arkussa makasi yhdeksänkuisen vauvan ruumis. Hän oli toinen Akçakalessa kuolleista siviileistä.

Yhdysvallat ilmoitti myöhään illalla harkitsevansa Turkille hyvin voimakkaita pakotteita.

Turkin presidentti Erdoğan sivuutti perjantaina maan sotatoimien saaman kritiikin.

– Emme lopeta koskaan tätä askelta, jonka olemme ottaneet. Emme lopeta, huolimatta siitä, sanoi kuka tahansa mitä tahansa, Erdoğan sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Lauantai 12.10

Kurdipoliitikon surma kohahdutti. Kurdien mukaan Turkin liittolaisryhmittymän taistelijat murhasivat maantien varteen kolme kurdia, joiden joukossa oli 35-vuotias tunnettu kurdipoliitikko Hevrin Khalaf. Taistelijat ovat kiistäneet tapot.

YK:n mukaan Turkkia voidaan pitää vastuullisena sotarikokseen tapauksen takia.

Sunnuntai 13.10

Turkin tukemat syyrialaistaistelijat saapuivat Al-Babiin varhain sunnuntaiaamuna. Myöhemmin samana päivänä Yhdysvallat kertoi vetävänsä tuhat sotilasta Pohjois-Syyriasta.

Kurdit ilmoittavat sopineensa Syyrian hallituksen kanssa, että Syyria lähettää joukkojaan Turkin vastaisen rajan tuntumaan.

Kurdien mukaan Ain Issan leiriltä Pohjois-Syyriassa pakeni satoja ulkomailta tulleiden Isis-taistelijoiden perheenjäseniä. Erdoğanin mukaan "perättömien" tietojen tarkoituksena on provosoida Yhdysvaltoja ja muita länsimaita.

Maanantai 14.10

Syyrian armeija siirsi joukkojaan kurdien tueksi maan koillisosiin. Joukkoja on siirtynyt Tal Tamrin kaupunkiin, joka sijaitsee vain 20 kilometrin päässä Turkin rajasta. Syyria kertoo lisäksi sen armeijan ottaneen haltuun Tabqan kaupungin ja sitä ympäröivät kylät Raqqan kaupungin lähellä.

Syyrian valtion media kertoi illalla Syyrian armeijan saapuneen Manbijiin. Myös Turkin joukot ilmoittavat olevansa asemissa Manbijissa.

Paikallinen asukas tervehtii Syyrian armeijan sotilasta Tal Tamrin kaupungissa Koillis-Syyriassa Turkin rajan tuntumassa.

EU tuomitsee Turkin hyökkäyksen Syyriaan. Ulkoministerit päättävät kokouksessaan unionin yhteisestä linjasta asevientiin. Sovitaan, että jäsenmaat saavat itse toimeenpanna mahdolliset aselupien jäädytykset.

Yhdysvallat asetti pakotteita kolmea Turkin puolustus-, sisä- ja energiaministerille ja kahdelle ministeriölle.

Tiistai 15.10.

Erdoğan ilmoitti, että Turkki ei tule koskaan julistamaan tulitaukoa Koillis-Syyriaan.

Venäjä lähettää joukkojaan Koillis-Syyriaan. Venäjän presidentin Syyrian-erikoislähettilään Aleksandr Lavrentjevin mukaan Venäjä ei hyväksy Turkin hyökkäystä Syyriaan. Venäjän mukaan Turkilla on oikeus puolustaa itseään, mutta se tukee Syyriassa Bashar al-Assadin joukkoja.

Keskiviikko 16.10.

Viikko hyökkäyksen jälkeen Ras al-Ainin kaupunki savuaa edelleen.

Syyrian armeija ja kurdijoukot ovat yhdistäneet voimansa Ain Issan kaupungin lähistöllä, kertoo sotaa tarkkaileva Syrian Observatory for Human Rights.

Syyrian armeija valtaa Yhdysvaltojen jättämiä tukikohtia Koillis-Syyriassa.

Erdoğan hylkää neuvottelut kurdijoukkojen kanssa. Presidentin mukaan hyökkäys Pohjois-Syyriaan lopetetaan, jos kurditaistelijat laskevat aseensa ja vetäytyvät Turkin suunnittelemalta puskurivyöhykkeeltä.

Sotatoimet jatkuvat.

Mitä seuraavaksi?

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pencen on määrä tavata Erdoğan torstaina.

Myös Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa tavata Erdoğanin ja on kutsunut hänet Moskovaan.

Tekijät

Toimittaja

Anu Kerttula

Grafiikka

Leena Luotio

Editointi

Harri Fagerholm

Lähteet

  • Reuters, AFP, AP, STT

Julkaistu 16.10.