Australialainen kaivosyhtiö hamuaa akkuteollisuudelle tärkeää kobolttia pohjoisesta, laajentaa tutkimuksiaan muun muassa Kainuussa

Latitude 66 Cobalt vertaa Kainuun kobolttialueita Kuusamon kansainvälisesti merkittävään liuskevyöhykkeeseen.

koboltti
Latitude 66 Cobalt -yhtiön toimitusjohtaja Thomas Hoyer esittelee yhtiö tutkimussuunnitelmia
Latitude 66 Cobalt -yhtiön toimitusjohtaja Thomas Hoyer esittelee yhtiö tutkimussuunnitelmia.Arto Veräjänkorva / Yle

Pohjois-Suomesta kobolttia etsivä Latitude 66 Cobalt laajentaa tutkimusalueitaan tuntuvasti Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa.

Yhtiö hakee noin 3700 neliökilometrin varausaluetta. Viestintäjohtaja Jussi Lähteen mukaan alueet ovat yhtiön geologisten asiantuntijoiden mukaan Suomen kiinnostavampia.

– Niiden ikä ja rakenne ovat samantyyppisiä kuin Kuusamon liuskevyöhykkeellä, joka tunnetaan poikkeuksellisen hyvänä kansainvälisenä alueena koboltin suhteen.

Australialaisyhtiö on selvittänyt Kuusamon kobolttiesiintymiä jo kolmen vuoden ajan. Kertynyttä kokemusta hyödynnetään tulevissa tutkimuksissa.

Akkujen toimintavarmuuden ja turvallisuuden takaavasta koboltista on tullut haluttu raaka-aine uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisen ja liikenteen sähköistymisen myötä. Euroopan tunnetuista kobolttivaroista hyvin merkittävä osa on Suomessa.

– Eurooppalaista akkuteollisuuden arvoketjua on vaikea rakentaa ilman suomalaisen kallioperän kobolttia ja pitkäaikaista suomalaista jalostusosaamista, Lähde toteaa.

Lähde kertoo, että muun muassa Kainuussa tehdään nyt laajojen kobolttialueiden peruskartoitusta. Koboltin parhaiden esiintymien löytäminen vaatii useiden vuosien taustoituksen ja malminetsintä työn.

– Kaivostoimintaan ei voida vielä käynnistää, sanoo Jussi Lähde.

Latitude 66 Cobalt Oy kehittää tällä hetkellä kobolttikaivoksia Kuusamon Käylän ja Posion Maaninkavaaran alueilla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)