Joka toinen pk-yrittäjä haluaa helpottaa irtisanomista – "Työllistäminen on aina pienelle yritykselle riski"

Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan yli kolmannes yrittäjistä lisäisi paikallista sopimista.

irtisanomissuoja
yrittäjä pirjo-liisa virtanen orimattilasta
Yrittäjä Pirjo-Liisa Virtanen toivoo, että yritys kasvaisi parin seuraavan vuoden aikana ja hän voisi palkata 1–2 uutta työntekijää. Petri Niemi/Yle

Moni alle kymmenen työntekijää työllistävä yrittäjä voisi palkata lisää työvoimaa, jos työsuhteen irtisanominen olisi nykyistä helpompaa, kertoo yrittäjille tehty kysely (siirryt toiseen palveluun).

Suomen Yrittäjät kysyi pk-yrittäjiltä mielipiteitä työllistämisestä syys-lokakuussa. Yrittäjägallupiin vastasi 1006 yrittäjää.

Kyselyn mukaan 46 prosenttia vastanneista työllistäisi enemmän, jos irtisanominen olisi helpompaa mikroyrityksissä eli alle 10 hengen yrityksissä.

Runsas kolmannes oli myös sitä mieltä, että paikallisen sopimisen lisääminen ja pk-yrityksiä koskevien normien vähentäminen saisivat yritykset palkkaamaan lisää väkeä.

Tilastografiikka
Mikko Airikka / Yle

– Irtisanomisen kynnys on tällä hetkellä liian korkea. Moni mikroyrittäjä pelkää, että jos tekee väärän rekrytoinnin, on työsuhdetta hankala päättää. Tämä johtaa siihen, ettei yrittäjä halua tarjota uusia työpaikkoja, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Juha Sipilän (kesk.) johtama edellinen hallitus lievensi irtisanomissuojaa viime vuonna. Lakiesityksen valmistelu johti rajuun kiistaan työmarkkinajärjestöjen kanssa ja pakotti hallituksen tekemään oman sovintoesityksensä.

Nyt irtisanomisperusteen arvionnissa vaaditaan muun muassa asiallinen ja painava syy. Kokonaisarvioinissa pitää ottaa huomioon myös työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden määrä sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet.

– Pienimpien yritysten olosuhteista pitää olla huolissaan, koska kahdesta neljään ihmistä työllistävistä yrityksistä on kadonnut 45 000 työpaikkaa 2000-luvulla. Vaikka osa on siirtynyt yksinyrittäjäksi, niin se ei selitä koko työpaikkakatoa, Yrittäjien toimitusjohtaja Pentikäinen laskee.

"Irtisanomme vain, kun on pakko"

Yrittäjä Pirjo-Liisa Virtanen pyörittää miehensä kanssa kiinteistöhuoltoalan yritystä Orimattilassa. OrigoHuolto-yhtiössä on yrittäjäpariskunnan lisäksi töissä neljä ihmistä.

Yhtiö tekee myös remontti- ja siivoustöitä. Virtanen on tällä viikolla palkannut uuden työntekijän osa-aikaiseen siivoustyöhön, mutta tarkan harkinnan jälkeen.

– Työllistäminen on aina pienelle yritykselle riski. Työstä on saatava kannattavaa ja meidän on löydettävä osaavaa työvoimaa. Lisäksi yrittäjän on voitava luottaa siihen, että työntekijä tekee sovitut asiat, jotta voimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin.

Virtasen mukaan irtisanomiseen liittyy paljon asioita, jotka eivät ole yrittäjälle helppoja.

– En tiedä, mitä ovat ne painavat syyt irtisanomiselle, jos se homma ei jostain syystä yrityksen näkökulmasta toimikaan. Jos jaettaisiin irtisanomisriskiä niin, että asiallinen syy riittäisi. Silloin oltaisiin äärettömän paljon paremmassa tilanteessa kuin nyt.

yrittäjä pirjo-liisa virtanen orimattilasta
Orimattilalainen Pirjo-Liisa Virtanen on kolmannen polven yrittäjä. Petri Niemi/Yle

Yrittäjä kokee olevansa samassa veneessä kuin työntekijäkin.

– Yrittäjät tekevät yhtälailla nyrkit savessa töitä kuin työntekijätkin. Irtisanomme vain, kun on pakko. Emme laita yhtään hyvää työntekijää pois, jos meillä on vain tarjota hänelle töitä ja homma toimii.

Tanskan mallin mukaan?

Suomen Yrittäjät -järjestöön kuuluu 115 000 jäsenyritystä, joista yli puolet ovat yhden hengen yrityksiä. Suuren elinkeinojärjestön toimitusjohtaja viittaa Tanskan malliin, joka on vilahdellut myös suomalaisessa keskustelussa.

– Tanskan työllisyyspalvelut, työllisyyteen kannustava työttömyysturva sekä irtisanomissuojan ja työvoiman takaisinottovelvoitteen puuttuminen yhdessä vaikuttavat, että Tanskan työmarkkinadynamiikka on Suomea merkittävästi parempi, sanoo Mikael Pentikäinen.

Tanskassa irtisanominen on ollut helppoa ja irtisanomissuoja Suomea heikompi. Pentikäisen mukaan järjestöllä ei ole täsmällistä kantaa irtisanomissuojan poistamisesta kokonaan.

Työllistämisasiat nousevat esiin valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä, joka järjestetään perjantaina ja lauantaina Lahdessa. Lauantai-illan yrittäjägaalan juhlapuhujaksi on tulossa pääministeri Antti Rinne (sd.).