Jalasjärvellä surraan liikenneonnettomuuden uhreja

Seurakunnan työntekijät päivystävät kirkolla jo nyt.

liikenneonnettomuudet
Kolme kynttilää tien reunalla.
Tarmo Niemi / Yle

Jalasjärven kirkko on avattu sureville. Kurikan seurakunnan kirkkoherra Heikki Sariola päivystää kirkolla yhdessä muiden seurakunnan työntekijöiden kanssa. Suruhartaus pidetään keskiviikkona Jalasjärven kirkossa kuudelta illalla.

– Olen ollut yhteydessä kouluun ja koulun rehtori kertoi tapahtuneesta koululaisille. Kaikki, jotka kokevat sen hyväksi ja tarpeelliseksi, voivat tulla kirkkoon hiljentymään, Sariola sanoo.

– Kriisiapua tarjotaan kaikkein läheisimmille ja kun aikaa on kulunut, on erilaisia ryhmiä, joissa voi keskustella suruntuntemuksista.

Jalasjärvellä valtatie kolmosella sattui yöllä vakava liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa menehtyi kaksi paikkakuntalaista 17-vuotiasta nuorta naista. Kolmas autossa ollut samanikäinen nainen loukkaantui vakavasti.

– Kyllähän tämä on harvinaista ja poikkeuksellista. Kun kaksi nuorta kuolee, niin suru on yhteinen ja syvä, Sariola toteaa.

Onnettomuuspaikalle on viety kynttilöitä ja siellä on liikuskellut päivän aikana ihmisiä.

Lisää aiheesta:

Kaksi 17-vuotiasta nuorta naista kuoli liikenneonnettomuudessa Jalasjärvellä