Barcelonan illassa taas mielenosoitus – katso video protesteista

Toistaiseksi Espanjan hallinto ei ole soveltamassa Kataloniaan ainakaan niin sanottua artiklaa 155 tai ottamasta käyttöön kansallisen turvallisuuden lakia.

Katalonia
Kataloniassa osoitetaan mieltä itsenäisyyden puolesta
Kataloniassa osoitetaan mieltä itsenäisyyden puolesta

BARCELONA Barcelonassa herättiin keskiviikkoaamuun epätodellisissa tunnelmissa.

Rauhallisena kynttiläprotestina alkanut mielenilmaus päättyi myöhään tiistaina todelliseen anarkiaan kaupungin kaduilla. Mielenosoittajat heittivät poliisia muun muassa lasipulloilla, ja myös poliisi turvautui väkivaltaan yrittäessään hajottaa mielenosoituksia.

Keskiviikkoaamuna kaduilta siivottiin vielä tiistain jälkiä, mutta pian protestit alkoivat Barcelonan keskustassa uudelleen.

– Väkivalta ei ole hyväksyttävää, mutta myös poliisi käyttää sitä, sanoo Barcelonan yliopiston edustalta lähteneeseen mielenosoituskulkueeseen osallistunut opiskelija Marion Bruc.

Brucin mukaan Katalonia ei voi tuomioiden jälkeen enää olla osa Espanjaa.

Kun kulkue lähti, osa protestoijista veti liinoja ja huppuja kasvojensa peitoksi.

– Olemme alaikäisiä, siksi en halua, että kasvojani tunnistetaan, kertoi Pauksi esittäytyvä 17-vuotias nuori, joka on paikalla ystäviensä kanssa. Heistä vain yksi on täysi-ikäinen.

Poikien mukaan vanhemmat haluavat Kataloniaan itsenäisyyden ja kannattavat siksi osallistumista mielenosoituksiin.

Mielenosoitukset alkoivat maanantaina sen jälkeen, kun Espanjan korkein oikeus langetti 9–13 vuoden vankilatuomiot yhdeksälle Katalonian itsenäistymishankkeen johtajalle.

Espanjan poliisi kertoo pidättäneensä Kataloniassa keskiviikon vastaisen yön aikana yli 50 ihmistä väkivaltaisuuksien takia. Poliisin mukaan Katalonian itsenäisyyden kannattajat järjestivät istumamielenosoituksia Espanjan hallinnon rakennuksien luona useissa eri kaupungeissa myöhään tiistaina.

Opiskelijat osoittivat mieltään Barcelonassa 16. lokakuuta.
Maija Salmi/ Yle

Esimerkiksi Barcelonassa mieltään osoitti arviolta 40 000 ihmistä ja Gironassa arviolta 9 000, poliisi kertoo.

Eilisissä protesteissa loukkaantui La Vanguardia (siirryt toiseen palveluun)-lehden mukaan yli sata ihmistä.

Hallinto tuomitsee

Espanjan hallinto on tuominnut väkivallan mielenosoituksissa. Tiedotteen mukaan mielenosoittajat eivät ole "rauhallinen ryhmä" vaan protestit on organisoinut "katuväkivaltaa" käyttävä ryhmä, joka yrittää pilata yhteiselon Kataloniassa.

Keskiviikkona Espanjan virkaatekevä pääministeri Pedro Sánchez tapasi muiden suurimpien puolueiden johtajat.

He keskustelivat keinoista, joilla alkuviikon väkivaltaisuuden voitaisiin välttää.

Ainakaan toistaiseksi Espanjan hallinto ei ole soveltamassa Kataloniaan ainakaan niin sanottua artiklaa 155 tai ottamasta käyttöön kansallisen turvallisuuden lakia.

Sánchezin mukaan mitään ei kuitenkaan suljeta pois.

Demonstranter i Barcelona blockerar gator i protest mot domarna mot de katalanska separatistledarna.
Maanantaina mielensoittajat sulkivat katuja Barcelonassa. EPA-EFE/Quique Garcia

Artikla 155 tarkoittaisi käytännössä Katalonian itsehallintoaseman lopettamista.

Sánchez kuitenkin peräänkuulutti Katalonian aluejohtaja Quim Torran vastuuta ja vaati häntä tuomitsemaan väkivallan mielenosoituksissa.

Aluejohtaja Torra on antanut tukensa mielenosoittajille, mutta hän ei ole varsinaisesti tuominnut väkivaltaa.

Sen sijaan monet muut aluehallinnon jäsenet ovat, mukaan lukien Gironan, Tarragonan, Lleidan ja Sabadellin maakuntien johtajat pitävät mahdollisena, että mielenosoittajien leiriin on tahallaan soluttautunut väkivaltaa lietsovia hallinnon joukkoja.

Katalonian parlamentin edustajan Roger Torrentin mukaan mielenosoitukset taas osoittavat, että ihmisten vangitseminen ei ratkaise mitään.

Levoton ilta tulossa?

Opiskelijoiden protesti alkoi keskiviikkona rauhallisesti.

Maanantain ja tiistain valossa on kuitenkin todennäköistä, että protestit kiihtyvät iltaa kohden. Klo 19 paikallista aikaa radikaali CDR-aktivistiryhmä järjestää protestin Barcelonassa.

Maanantaista lähtien Barcelonan yllä ovat lentäneet taukoamatta poliisihelikopterit ja mellaka-aitoja kuljettavista autoista on tullut tavallinen näky.

Vaikka suurin osa mielenosoittajista on rauhanomaisia, pienen piirin harjoittama väkivalta on leimannut lähes kaikkia protesteja.

Kaupunkiin on myös saapumassa tuhansia mielenosoittajia muualta Kataloniasta. Heidän odotetaan olevan Barcelonassa perjantaina, jolloin luvassa on yleislakko ja todennäköisesti entistä mittavampia protesteja.

Lue myös:

Katalonian väkivaltaisuudet pelottavat – El Clasico tahdotaan siirtää Madridiin

Barcelonassa mielenosoittajat ottivat yhteen poliisin kanssa – Hallitus tuomitsi protestit

Lähteet: STT, AFP