Venäjä pyrkii ottamaan välittäjän roolin Lähi-idässä – "Syyria on sotilaallinen näköalapaikka"

Venäjä pyrkii osoittamaan alueen maille, että se on luotettava liittolainen, toisin kuin Yhdysvallat.

Turkin hyökkäys
Syyrialaisia sotilaita Manbijin kaupungissa 15. lokakuuta.
Syyrian hallituksen joukot saapuivat sotilastukikohtaan Manbijin kaupungissa Pohjois-Syyriassa. Presidentti Bashar al-Assadille lojaalit joukot palasivat Manbijiin, kun Turkin hyökkäys pakotti kurdit sopimukseen Assadin kanssa.AOP

Venäjä on julkisuudessa ottanut ilon irti Yhdysvaltain joukkojen hylkäämästä tukikohdasta Manbijissa Pohjois-Syyriassa.

Valtiollinen englanninkielinen RT-televisiokanava esitteli kuvamateriaalia tukikohdasta otsikolla "Lähtivät kiireesti".

– Joukot näyttävät lähteneen hopussa – huonekaluja, henkilökohtaisia tavaroita ja jopa keskenjäänyt illallinen on jäänyt taakse. Arkaluonteisemmat laitteet kuitenkin on ilmeisesti purettu mukaan, RT kertoo verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

– Russia Today on odottanut koko 14 vuotiaan olemassaolonsa ajan päästääkseen trollaamaan Amerikkaa näin kovasti, Financial Timesin kirjeenvaihtaja Max Seddon arveli Twitter-tilillään (siirryt toiseen palveluun).

Venäjä pyrkii nyt täyttämään tyhjiön, jonka Yhdysvaltain kiireinen vetäytyminen Pohjois-Syyriasta on jättänyt.

Syyrian hallituksen sotilaita Manbijissa.
Syyrian hallituksen sotilaat esittelivät presidentti Bashar al-Assadin kuvia Manbijin kaupungissa. Hallituksen joukot palasivat kaupunkiin, kun Syyrian kurdit joutuivat kääntymään keskusvallan puoleen Yhdysvaltain vetäytymisen ja Turkin hyökkäyksen paineessa.AFP

Venäjä tukee Syyriassa presidentti Bashar al-Assadin veristä hallintoa. Yhdysvaltain vetäydyttyä Turkin armoille jääneet kurdit joutuivat kiireesti kutsumaan Assadin joukot ja Venäjän apuun.

Nyt Venäjän sotilaspoliisit partioivat Manbijissa Syyrian hallituksen joukkojen ja Turkin armeijan välissä estääkseen niiden yhteenoton.

Venäjä on tavallaan ottamassa roolin, joka Yhdysvaltain joukoilla oli alueella aiemmin.

– Siinä mielessä tämä on eräänlainen vahdinvaihto. Kyllä se varmasti on aikamoinen pidäke Turkille, erikoistutkija Pentti Forsström Maanpuolustuskorkeakoulusta sanoo.

– Uskon, että Turkkikin hyvin tarkkaan miettii tekemisiään.

Manbijin sijainti on sellainen, että se estää Turkkia laajentamasta kaavailemaansa puskurivyöhykettä länteen.

Kartta Syyrian ja Turkin rajalta
Turkin ja Syyrian raja-alue, Turkin haluama turvallisuusvyöhykeLeena Luotio / Yle

Venäjä asemoituu välittäjän rooliin

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hätäisen vetäytymispäätöksen ansiosta Venäjä pääsee esittämään käytännönläheisen rauhanvälittäjän roolia.

Venäjän valtiollisen Rossija segodnja -uutistoimiston johtajan Dmitri Kiseljov ei varsinaisesti peitellyt vahingoniloaan.

– Nyt Yhdysvallat jätti jälleen kerran liittolaisensa. Toisaalta kurdit itse jälleen kerran pettivät itseään suosijan valinnassa. Yhdysvallathan on epäluotettava kumppani, Kiseljov sanoi Vesti nedeli -ohjelmassa.

Jos Venäjä kykenee estämään Turkin ja Syyrian armeijoiden yhteentörmäyksen Pohjois-Syyriassa ja välittämään sovun Assadin ja kurdien kesken, se on merkittävä diplomaattinen voitto presidentti Vladimir Putinin hallinnolle.

Syyrialaisia sotilaita Manbijin kaupungissa 15. lokakuuta.
Syyrian hallituksen sotilaat saapuivat sotilastukikohtaan pohjoissyyrialaisessa Manbijin kaupungissa.AOP

Riskinä yhteentörmäys Turkin kanssa

Venäjällä ei Syyriassa ole suuria maajoukkoja. Venäjä on keskittynyt Syyrian sodassa ennen kaikkea ilmaiskuihin. Niitä se on tehnyt siviiliuhreista huolehtimatta.

Konfliktissa on mukana myös epävirallisia yksityisiä sotilasyhtiöitä, jotka toimivat Venäjän etujen mukaisesti.

Määrällisesti Venäjän sotilaallinen läsnäolo ei ole este Turkin sotatoimille, erikoistutkija Pentti Forsström arvioi.

– Se on riittävä siinä, että venäläisten verta ei pidä vuodattaa turkkilaisen sotilaan luodista. Se on se este.

Kyse on siis pikemminkin siitä, että Turkki haluaa ylipäätään välttää joutumista törmäyskurssille Venäjän kanssa.

Pohjois-Syyrian tilanne ei silti ole vaaraton Venäjänkään kannalta. Pahin riski olisi joutua jollakin tavalla välienselvittelyyn Turkin kanssa.

Jos Turkin ja Syyrian joukot kaikesta huolimatta ajautuisivat yhteenottoon, Venäjä joutuisi valitsemaan puolensa.

– Tämä on se kauhuskenaario Venäjälle, ja se voi olla myös hyvin lähellä.

Venäjä pyrkii pitämään suhteet Turkkiin

Syyrian sotaan sekaantuneet suurvallat ovat tähän asti kyenneet välttämään vakavan yhteentörmäyksen, jollaiseen mutkikas konflikti on tarjonnut monta mahdollisuutta.

Marraskuussa 2015 tilanne kärjistyi, kun Turkki ampui yhden venäläisen hävittäjän alas Syyrian ja Turkin rajalla. Jyrkän sanailun jälkeen tilanne vakautettiin yllättävänkin nopeasti.

Sen jälkeen Venäjä on pyrkinyt myymään Turkille ilmatorjuntaohjuksia.

– Se korostaa vain sitä, että Venäjä pyrkii olemaan välimiehenä ja välitystoimistona konfliktissa. Ei ole Venäjänkään etujen mukaista, että se joutuisi Turkin kanssa konfliktiin.

Turkin sotilasoperaatio Koillis-Syyriassa on nostattanut jännitteitä myös sotilasliitto Naton sisällä. Läntiset kumppanit ovat arvostelleet Nato-maa Turkin toimia Syyriassa.

Venäjää tuskin harmittaa kiistely Naton sisällä.

Venäjä on jo aiemmin onnistunut työntämään kiilaa Turkin ja Yhdysvaltain suhteisiin myymällä Turkkiin S-400-ilmatorjuntaohjuksia.

Vladimir Putin ja Recep Tayyip Erdoğan
AOP

Suuri kysymys on, kykenevätkö Turkin ja Syyrian hallituksen väliin jääneet Syyrian kurdit säilyttämään edes osittain itsehallinnon, jonka he onnistuivat luomaan Assadin heikkouden hetkellä.

Yhdysvaltain vetäytyminen pakotti kurdit kääntymään Assadin hallinnon puoleen. Nyt Assadin joukkoja saapuu kurdien aiemmin hallinnoimille alueille Pohjois-Syyriaan.

– Venäjä varmasti pyrkii käyttämään mahdollisuuden hyväkseen ja lähentämään suhteitaan kurdien liittokuntiin ja yksiköihin, Forsström arvioi.

Venäjän joukot ovat yhdessä kurdijohtoisten SDF-joukkojen kanssa ylittäneet Eufratjoen itään ja saapuneet Kobanen kaupungin laitamille, Syyrian sotaa seuraava järjestö Syrian Observatory for Human Rights kertoo.

Syyria on koekenttä Venäjän armeijalle

Syyrialla on Venäjälle sotilaallisesti kahtalainen merkitys, Pentti Forsström sanoo.

Sotatoimet Syyriassa näyttävät Venäjällä kansalaisille, että noin kymmenen vuotta sitten aloitetut mittavat panostukset asevoimien uudistamiseen ovat kannattaneet.

– Siinä mielessä tämä on sotilaallinen koekenttä, jossa asevoimien suorituskykyä ja kalustoa on niin koulutettu kuin testattukin. Tavallaan on osoitettu, että satsaukset ja toisaalta kipeät henkilöstöleikkaukset olivat oikeutettuja.

Toisaalta Venäjän toiminta Syyriassa on selvä osoitus siitä, että maa hakee vaikutusvaltaa Lähi-idän alueella.

Sotilaallinen näköalapaikka Lähi-itään

Neuvostoliiton kaaduttua Venäjän joukot vedettiin Syyriasta. Erikoistutkija Forsström arvioi, että tällä kertaa Venäjä aikoo pitää kiinni sotilaallisesta läsnäolostaan maassa.

– Uskon, että Venäjä pysyy siellä vielä pitkän aikaa.

Syyrian Tartusissa on Neuvostoliiton perintönä Venäjän ainoa laivastotukikohta Välimerellä. Syyrian sodan aikana Venäjä on ottanut hoitaakseen Hmeiminin lentotukikohdan Latakian lähellä.

Syyria on Venäjälle eräänlainen eteentyönnetty tukikohta, josta on hyvä näköalapaikka koko Lähi-idän alueelle sotilaallisen valmistelun, tiedustelun ja valvonnan kannalta.

Vladimir Putin ja Salman bin Abdulaziz Al Saud
Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasi Saudi-Arabian kuninkaan Salman bin Abdul-Aziz Al Saudin Riadissa maanantaina.Mikhail Metzel / AOP

Lojaalius muistetaan

Venäjä pyrkii profiloitumaan välittäjäksi Lähi-idässä. Se on pyrkinyt pitämään kanavat auki kaikkiin alueen keskenään riitaisiin mahtivaltioihin: Israeliin, Iraniin, Saudi-Arabiaan ja Turkkiin.

Tällä viikolla Putin vieraili Arabiemiraateissa ja Saudi-Arabiassa, joka on Yhdysvaltain pitkäaikainen liittolainen.

Uutiskanava CNN:n Moskovan kirjeenvaihtaja Matthew Chance luonnehti vierailua peräti Putinin voitonkierrokseksi Lähi-idässä (siirryt toiseen palveluun).

Venäjä on kaiken aikaa pyrkinyt osoittamaan, että se seisoo uskollisesti liittolaistensa tukena – oli näiden maine kuinka musta tahansa.

– Tällä tavoin Venäjä on päätynyt voitokkaampaan asemaan kuin esimerkiksi Yhdysvallat, joka hylkäsi uskolliset satelliittinsa arabikevään aikana tai nyt kurdien tapauksessa, kirjoittaa venäläinen ulkopolitiikan asiantuntija, Russia in Global Affairs -lehden päätoimittaja Fjodor Lukjanov äskettäisessä artikkelissaan (siirryt toiseen palveluun).

Toisaalta Venäjän ulkopoliittista eliittiä lähellä oleva Lukjanov varoittaa juhlimasta liian aikaisin.

– Syyria kuten koko Lähi-itä on tunnettu siitä, että kaikkein harkituimmatkin hankkeet voivat millä hetkellä hyvänsä suistua raiteiltaan, Lukjanov kirjoittaa.

Aiheesta aiemmin:

Erdoğan tapaa sittenkin Yhdysvaltain varapresidentin – Trump: "PKK todennäköisesti pahempi kuin äärijärjestö Isis"16.10.2019

Turkin Erdoğan: Turkki ei tule koskaan julistamaan tulitaukoa Koillis-Syyriaan – Putin kutsui Moskovaan16.10.2019

Venäjä: Estämme Syyrian ja Turkin välisen sodan – neuvottelut käynnissä15.10.2019

Ulkoministeri Haavisto: Syyrian tilanne vahvistaa Venäjän asemaa15.10.2019

Kuurupiiloa vai taktikointia: Mitä Venäjä pohtii Turkin hyökkäyksestä? 11.10.2019

Aiheesta muualla:

Negar Mortazavi, The Independent: How Russia is filling the gap left by Trump's withdrawal of US troops in Syria (siirryt toiseen palveluun) 16.10.2019

Фёдор Лукьянов, Россия в глобальной политике: Стоит ли стесняться? (siirryt toiseen palveluun) 16.10.2019

Matthew Chance, CNN: Putin is on a victory lap of the Middle East (siirryt toiseen palveluun) 15.10.2019

The Telegraph: Russia assumes mantle of supreme power broker in Middle East as US retreats from Syria (siirryt toiseen palveluun) 15.10.2019

Leonid Bershidsky, Bloomberg: Putin’s Russia Is a Middle Eastern Country (siirryt toiseen palveluun) 8.10.2019