Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen kevytautoista selvin lukemin – kevytautojen tuleminen liikenteeseen lykkääntyy ainakin vuodella

Liikenneministeri Sanna Marin on aiemmin arvioinut, että alkuperäinen laki kevytautoista voidaan joutua kumoamaan.

liikenne
Lätta bilar visades upp 9.11.2018 i Helsingfors.
Kevytautot eivät pääse liikenteeseen marraskuun alussa, kuten oli aiemmin suunniteltu. Eduskunta otti asiassa aikalisän.Lehtikuva

Eduskunta on hyväksynyt selvin lukemin hallituksen esityksen kevytautoista. Tämän johdosta kevytautojen tuleminen liikenteeseen lykkääntyy ainakin vuodella.

Hallituksen esityksen puolesta äänesti 105, vastaan 35 ja poissa oli 59 kansanedustajaa.

Äänestys kevytautoista viiväistyi hieman, koska kansanedustajia täynnä ollut hissi jumittui eduskunnassa.

Puhemies Tuula Haatainen (sd.) päätti viivästyttää äänestystä muutamalla minuutilla, mutta lopulta hississä olleet 10 edustajaa eivät ehtineet mukaan äänestykseen.

Alkuperäisen lain mukaan 15-vuotiaiden piti päästä kevytautojen rattiin marraskuussa. Liikenneministeri Sanna Marin (sd.) teki lain voimaantulon suhteen äkkijarrutuksen syyskuun alussa, jolloin hän arvioi Ylen haastattelussa, ettei lakia saada korjattua aivan pienillä muutoksilla.

Lykkäämisen syynä on EU-komission huomautus, jonka mukaan kansallisesti suunniteltu kevytautolainsäädäntö ei ole EU-oikeuden vaatimusten mukainen. Lain säätäminen ilman komission siunausta voisi johtaa merkittäviin vahingonkorvausvaatimuksiin, jossa maksajana olisvat suomalaiset veronmaksajat.

Marin on arvioinut, että alkuperäinen laki kevytautoista voidaan joutua jopa kumoamaan. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, etteivät 15–17-vuotiaat pääsisi kevytauton rattiin missään vaiheessa.

Tilanne on siinä mielessä erikoinen, että viime hallituskaudella kevytautolaki meni selvästi läpi eduskunnassa. Nyt suurin osa kansaedustajista on lykkäämässä lain voimaantuloa.

Lain taustalla on ollut huoli mopoautoa käyttävien nuorten turvallisuudesta. Huolen nosti pintaan etenkin helmikuussa 2017 Sastamalassa sattunut tapaus, jossa kaksi nuorta kuoli, kun henkilöautolla ajanut mies törmäsi tahallaan mopoautoon.

Oikaisu 16.10.2019 kello 23:29: Jutusta on korjattu kohtaa, jossa kerrottiin kansanedustajien jumiutumisesta hissiin. Edustajat eivät lopulta ehtineet äänestykseen.

Lue lisää:

Oikeusoppinut: Kevytautot selkeästi EU-oikeuden vastaisia, laki tulisi kumota – "Poliitikkojen toiminta erikoista, en muista vastaavaa"

Sanna Marin: Kevytautot sallivat lait joudutaan ehkä kumoamaan – "Komission huomautus on vakava"

Kevytautot eivät pääsekään liikenteeseen marraskuussa, lain voimaantuloon vuoden lykkäys