Paljonko nousee penkistä?

Mikä saa ihmisen voimailemaan koko ikänsä? Tampereen Tesomalla kisataan parhaillaan penkkipunnerruksen Euroopan mestaruudesta.

"There's no sound. We have to sing", kerrotaan naisten palkintojenjaossa.

Kisat käynnistyivät seniorien voimien mittelyllä. Palkintojenjaossa kansallishymnit kajahtavat ilmoille ilman säestystä kilpailijoiden laulamana.

"Pientä säätöä aina on", kommentoi ohikulkeva järjestäjä.

Vaikka äänentoistotekniikka ei ole herännyt päivään, ovat kilpailijat jo täydessä iskussa.

Yli 70-vuotiaiden naisten 47 kg -sarjan euroopanmestari on Eila Kumpuniemi. Mestaruus ei ole ensimmäinen. Maailmalla kilpailuja kiertänyt Kumpuniemi ei edes yritä arvioida voittojensa määrää.

40 vuoden ajan olen kisoihin valmistautunut, saattaa olla jo ylikin. Liikunta on kokonaisvaltaista touhua. Kaikki hyvä tulee sulle itselles. Ai montako kultaa vielä? No en tiedä. Jos ei mitään satu niin tietenkin jatkuupi.

Kisoissa on 270 osallistujaa 18 eri maasta.

72 kg -sarjan mestari Tiina Voho luottaa henkisen valmennukseen.

Huomasin eilen illalla tekeväni mentaaliharjoituksia. Kertasin kaikki jutut mitä mun pitää muistaa kun menen tuohon penkkiin.

Sielä tullee kädet, sielä tullee yläselkä, sielä tullee jalat, tangonpuristukset ja happi. Penkkipunnerrus on monen osa-alueen kokonaisuus.

Tänään muistin nuo kaikki.

Voittaminen on ihanaa!

Kun naiset ovat saaneet oman urakkansa päätökseen, on miesten veteraanisarjan vuoro.

Monelle kisaajalle voimanosto on elämäntapa.

Yksi heistä on Markku Kemppainen Espoosta, joka yritti parantaa nimissään olevaa Euroopan ennätystulosta. Tavoite ei täyttynyt, mutta miehellä on hyvä selitys. _ _

Olin pari viikkoa sitten Etelä-Afrikassa voimanostokisoissa ja voitin maailmanmestaruuden. Normaalisti tällaisia painoja nostellaan harjoituksissa mennen tullen. Ilmeisesti se kisamatka syö vähän suoritustasosta.

Mutta ei minulla hymy hyydy, ei tämä niin vakavaa ole. Olen ylpeä itsestäni. 70 on ikää, ja pystyn tuolla pyörimään vielä.

Mulla on 22 lastenlasten- ja lastenlastenlasta. Yritän heille olla esimerkkinä, Näkevät, että siellä se vaari liikkuu aktiivisesti.

Vaimon kanssa molemmat voitimme tänään Euroopan mestaruuden. Me elellään urheilun voimalla näitä vanhuuden päiviä.

Tekijät

Jani Aarnio

Toimittaja

Jani Aarnio / Yle

Julkaistu 18.10.

Korjaus 21.10. klo 14:00 Jutussa aiemmin kerrottiin, että Markku Kemppainen jäi ilman mitalia. Kemppainen voitti sarjassaan Euroopan mestaruuden.