Jyväskylässä kodittomia on parisataa – Taulumäen kirkossa saa nukkua Asunnottomien yönä

Asunnottomien yön teema on tänä vuonna naisten asunnottomuus.

Jyväskylä
Markku Korhosen jalat.
Mari Jäntti / Yle

Asunnottomuus on lisääntynyt Jyväskylässä. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n selvityksen mukaan Jyväskylässä oli viime vuoden marraskuussa noin 200 asunnotonta, heistä naisia oli reilut 30. Jyväskylän kaupungin tilaston mukaan toissa vuonna asunnottomia oli kaupungissa noin 130 henkilöä.

Tänään vietettävän Asunnottomien yön teemana on naisten asunnottomuus. Erityisesti naisten ongelmana Suomessa on niin kutsuttu piiloasunnottomuus. Termi tarkoittaa sitä, että henkilö majailee tuttaviensa tai sukulaistensa luona.

Jyväskylässä Asunnottomien yön tapahtumia on muun muassa kansalaistoiminnankeskus Matarassa. Asunnottomien yötä vietetään myös Tourujoen puistossa ja Taulumäen kirkossa.

Taulumäen kirkko on ensimmäistä kertaa mukana Asunnottomien yön tapahtumapaikkana. Kirkon ovet avautuvat illalla kello 21. Kirkossa on tarjolla musiikkia, iltahartaus, iltapalaa ja yösija enimmillään viidellekymmenelle majoittujalle. Kirkossa yöpyneille tarjotaan myös aamupala.