Riihimäki aloittamassa yt-neuvottelut – irtisanomiset mahdollisia

Neuvotteluilla tavoitellaan lähes viiden miljoonan euron säästöjä.

Riihimäki
Riihimäen kyltti tiellä
Miki Wallenius / Yle

Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko esittää, että kaupunki aloittaa yt-neuvottelut. Tavoitteena on löytää 4,8 miljoonan euron säästöt.

Riihimäki varautuu irtisanomisiin, lomautuksiin ja osa-aikaistamisiin. Henkilöstökuluja pyritään vähentämään myös eläköitymisillä ja ulkopuolisten sijaisten käyttöä vähentämällä.

Kaupunki sai kaukolämpöyhtiön myynnillä pudotettua kovan velkataakkansa maan kuntien keskiarvon alapuolelle. Siitä huolimatta kaupunginjohtaja haluaa säästöjä toimintamenoihin.

– Meillä on tulossa mittavia investointeja lähitulevaisuudessa. Maauimala-uimahalli, lasimuseo ja osa kouluista sekä päiväkodeista vaatii kohta remontteja ja tässä on vain osa tulevista tarpeista.

– Kaukolämpöyhtiöstä saatuja rahoja ei ole tarkoitettu toimintamenoihin, vaan niillä kehitetään kaupunkia ja turvataan tulevia investointeja. Kaupungin käyttökatteen on tulevaisuudessa oltava joka vuosi kymmenen miljoonan euron tasolla ja siksi toimintamenojen tulee pysyä kurissa, muistuttaa kaupunginjohtaja Sami Sulkko.

Sulkko ei halua arvioida sitä, joudutaanko ensi vuonna lomautuksiin ja irtisanomisiin. Säästöjä voidaan saada tarpeeksi muutenkin.

– Olen vakuuttunut siitä, että kun tiedostamme asian vakavuuden ja teemme töitä yhdessä henkilöstön kanssa, löydämme kestävät ratkaisut, Sami Sulkko toteaa.

Kaupunki vaatii myös kuntayhtymiltä tiukkaa kulukuria. Riihimäen terveyskeskuksen kuntayhtymän, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Kanta-Hämeen ensihoitopalvelut kasvattavat Riihimäen menoja ensi vuonna lähes miljoonalla eurolla.

Ensi vuoden talousarvio plussalla

Vuoden 2020 talousarvioehdotus on koko kaupungin osalta 8,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen, kun 4,8 miljoonan euron sopeutukset on tehty.

– Ilman näitä mittavia sopeutuksia valtuustokauden tavoitteena ollut kymmenen miljoonan vuosikate ei toteudu. Tällöin riskinä olisi, että kaupunki joutuisi ottamaan lisää lainaa tai nostamaan veroja. Kumpikaan ratkaisu ei ole pitkällä aikavälillä kestävä, kaupunginjohtaja sanoo.

Kaupunginhallitus päättää neuvotteluiden aloittamisesta kokouksessaan maanantaina 21. lokakuuta. Hallitus aloittaa samassa kokouksessa myös talousarvioehdotuksen käsittelyn. Edotus etenee valtuustoon 11. marraskuuta.