Hamburger Börsin julkisivun purku alkanut Turun ydinkeskustassa

Hotellin purkaminen alkaa näkyä torin suuntaan.

julkisivut
Hamburger Börsin julkisivun purku alkanut Turun ydinkeskustassa
Hamburger Börsin julkisivun purku alkanut Turun ydinkeskustassa

Turun Hamburger Börsin julkisivua on ryhdytty purkamaan torstaina. Eerikinkadun puoleista seinää alettiin nakertaa ylhäältä alas noin puolen päivän aikoihin.

Jalankulku Eerikinkadulla on estettynä päiväsaikaan, kun purkutöitä tehdään.

Yle Åboland Hamburger Börs -purkutyömaalla 17.10.2019.

Svenska Ylen toimittaja Annika Holmbom selostaa purkutöiden kulkua oheisella videolla ruotsiksi. Holmbom mainitsee muun muassa, että julkisivua on purettava varovasti, koska vieressä on toinen iso työmaa, Turun toriparkki.

Börsin sisäosia on purettu jo loppukesästä lähtien.

Rakennuksen purkutöiden on aiemmin kerrottu kestävän noin neljä kuukautta. Paikalle rakennettavan uuden hotellin valmistumisvuodeksi on kerrottu 2021.

Eerikinkadun puoleisen julkisivun purkamisen aloittamisesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää:

Hamburger Börsin ulkokuoren purkutyöt alkavat tänään