Kun Mika Penttilä kohtaa poliisin työssään kuolemaa, hän juoksee – "Avun hakeminen on ison kynnyksen takana"

Poliisin työssä jaksamisesta ollaan huolissaan. Hallituksen lupaamat lisäresurssit eivät poliisin mielestä riitä.

poliisi
Vanhempi konstaapeli Mika Penttilä Hämeen poliisilaitoksesta.
Iso osa Mika Penttilän vapaa-ajasta kuluu liikunnan parissa. Juokseminen on miehelle keino palautua poliisin työn kuormittavuudesta.Eeva Hannula / Yle

Lenkkitossut ja poliisin varusteet ovat yhtä tuttuja kapineita vanhemmalle konstaapelille Mika Penttilälle. Hämeen poliisin vahvuuksiin kuuluva mies on pitkään harrastanut kovaa kuntoa ja kestävyyttä vaativaa ultrajuoksua.

Nyt hieman yli viisikymppinen mies sanoo, että juokseminen on auttanut häntä jaksamaan poliisin työssä. Miehen fyysinen ja henkinen kunto kulkevat käsi kädessä. Ilman hyvää kuntoa ei jaksaisi yhä raskaammaksi käynyttä työtä.

– Yritän pitää itsestäni sellaista huolta, että työpäivät eivät tunnu liian raskailta ja että arki sujuu rutiinilla. Kun tiiminä tehdään työtä, on hyvä, etteivät keikalla asiat jää ainakaan minusta kiinni.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ilmaisi elokuussa huolensa poliisien jaksamisesta. AVI:n mukaan sairauspoissaolot ovat joissain yksiköissä vähentyneet, koska poliisit eivät halua lisätä kollegoidensa työkuormaa.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen esitti jo viime vuoden marraskuussa huolensa poliisin voimavaroista.

Poliisihallituksen henkilöstön kehittämispäällikkö Satu Koivu sanoo, että erityisen kuormittuneita ovat poliisivankiloiden vartijat ja rikostorjunnan väki. Rinteen hallitus on lisäämässä poliisien määrää 300:lla, mutta poliisihallitus toivoo enemmän (siirryt toiseen palveluun).

Hämeen poliisi on saanut lähinnä lämmintä kättä valtiolta uusien poliisien palkkaamiseen. Hämeen poliisi saa ensi vuonna uusia resursseja kolmen henkilötyövuoden verran.

Kovat paikat kuitataan huokaisulla

Forssassa kenttätyötä tekevä vanhempi konstaapeli Mika Penttilä sanoo, ettei väsy työssä fyysisesti. Vuoroissa on kuitenkin työjaksoja, joissa henkistä kuormittavuutta tulee kohtuuttoman paljon. Niistä palautuminen vie jonkin aikaa.

Pahimmat keikat ovat hänen mielestään niitä, joissa poliisi joutuu viemään suruviestiä tai tekemisiin kuoleman kanssa. Työkaverin kanssa asia käsitellään usein vain huokaisemalla. Sitten vastataan jo seuraavaan tehtävään.

– Itse asia jää mielen pohjalle. Kuukausi sitten yhdelle partiolle sattui kaksi kolaria, missä menehtyi nuoria henkilöitä. Tapahtumat tulivat aivan peräkkäisinä työvuoroina. Kaverit totesivat, että nyt alkaa olla jo tarpeeksi. Se oli poliisilta jo todella paljon sanottu.

Tukea jaksamiseen ei poliisi hevin hae

Mika Penttilän selviytymiskeino tiukkojen paikkojen jälkeen on pitkä lenkki. Lenkki on sitä pidempi, mitä henkisesti kuormittavampia työtehtäviä on päivään osunut. Luonnossa liikkuminen on henkireikä. Lenkillä saa ajateltua asioita lävitse.

– Me olemme tosi huonoja hakemaan ulkopuolista apua. Avun hakeminen on ison kynnyksen takana. Se on jostain syystä tietyllä tapaa tabu. En tiedä, koetetaanko sitten esittää kovempia kuin ollaan.

Vanhempaa konstaapelia helpottaa se, että töiden päätteeksi hän vie poliisin haalarin pukukaappiin ja työpäivä on ohi.

– Sekin jo auttaa irtaantumaan työmaailman asioista. Toisin on tutkintapuolella, missä työkuormasta ei voi irtautua vaan asiat odottavat aina työpöydällä.