Näin brexit voi vaikuttaa Suomeen ja suomalaisiin – lue kuusi kohtaa, joissa ero näkyy

Brexit-sopimuksen kaikkia yksityiskohtia ei vielä tiedetä, mutta aiempien arvioiden mukaan ero näkyy laajasti Suomessakin.

Brexit
Britannian ja EU:n lippuja parlamenttitalon edustalla Lontoossa.
Brexit-sopimus vaatii vielä brittiparlamentin hyväksynnän.Andy Rain / EPA

Brexit-sopimus vaikuttaa muun muassa Suomen yrityksiin ja kansalaisiin. Pelivaraa antaa siirtymäaika, joka kestää vuoden 2020 loppuun asti.

Sopimuksen kaikki yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä. Pitkin tätä vuotta on kuitenkin kirjoitettu monenlaisia arvioita siitä, miten brexit näkyy Suomessa.

1. Suomalaiset yritykset

Suurimmat vaikutukset brexitillä on Suomessa yrityksiin ja talouteen ylipäätään.

Brexit voi yllättää sadat yritykset tullimaksuillaan. Monta tuhatta suomalaista yritystä käy kauppaa brittien kanssa, mutta kaikilla ei ole vielä EU:n ulkopuolisessa kaupassa tarvittavia tullitunnuksia.

Brexit aiheuttaa monessa yrityksessä epätietoisuutta, ja jotkut valmistautuvat pahimpaan varmuuden vuoksi. Esimerkiksi hiomatarvikkeita valmistava Mirka on varautunut tappioihin ja liikevaihdon laskuun.

– Tavarat eivät todennäköisesti liiku asiakkaille niin nopeasti kuin tällä hetkellä. Siitä koituu lisäkustannuksia, arvioi Mirkan toimitusjohtaja Stefan Sjöberg Uudestakaarlepyystä.

Kauppakamaria puolestaan työllistää brexitissä se, että EU:n ulkopuolelle vietäville tuotteille tarvitaan alkuperäistodistus. Todistuksia saa kauppakamarista.

Sopimukseton brexit olisi ollut Suomen kansantaloudelle kauhistus. Sopimuksen ansiosta Britannia noudattaa todennäköisesti siirtymäajalla EU:n lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia. Toisin sanoen Britannia osallistuisi sisämarkkinoille ja tulliunioniin sekä noudattaisi EU:n kauppasopimuksia ”jäsenmaan tapaan”, kertoo ulkoministeriö (siirryt toiseen palveluun).

2. Tulli ja tilaukset brittiläisistä verkkokaupoista

Tulli on laskenut, että jos Britannian EU-ero astuu voimaan, tullattavat tavarat lisääntyvät 25 prosenttia. Tulli palkkaakin lisää väkeä.

Yritysten lisäksi tullien sumppuja lisäävät myös yksittäisten ihmisten tekemät netti-tilaukset Britanniasta. Tulevaisuudessa yli 22 euroa maksavista nettitilauksista pitää tehdä tulli-ilmoitus ja maksaa verot.

3. Matkustaminen Britanniaan

Todennäköisesti matkustamiseen ei tule muutoksia. Nyt Britanniaan matkustaessa Suomen passin tai henkilökortin on oltava voimassa koko matkan ajan eikä Suomen kansalainen tarvitse viisumia.

4. Suomalaiset Britanniassa

Siirtymäkaudella EU:n ja Britannian kansalaiset voivat todennäköisesti liikkua ja oleskella Britanniassa entiseen tapaan. Jossain vaiheessa ulkomaalaisten rekisteröitymisestä Britanniassa tulee kuitenkin pakollista, kertoo Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

5. Opiskelijoiden tilanne

Suomalaisten opiskelijoiden kohtalo Briteissä on epävarma. Siirtymäkaudella tuskin mikään muuttuu rajusti, mutta mitä tapahtuu sen jälkeen? Kysymykseen voi hakea jonkinlaisia vastauksia Ylen jutusta, jossa asiantuntijat arvioivat sopimuksettoman eron vaikutuksia ulkomaalaisten opiskelijoiden tilanteeseen.

6. Vaikutus tiedeyhteisöön

On povattu, että Britannian lähtö EU:sta saattaa olla katastrofi eurooppalaiselle tiedemaailmalle ja sen verkostoille. Myös suomalainen tiedeyhteisö kärsii.

Esimerkiksi lääkekehitysyhtiö Faronin perustaja ja johtaja Markku Jalkanen, että vuosien yhteistyö brittiläisten tutkijoiden kanssa voi pahimmillaan murentua yhdessä yössä.

Britannian perinteikkäät huippuyliopistot kuten Oxford ja Cambridge ovat aiemmin keränneet maailman parhaita tutkijoita. Nyt tutkijoiden tulo voi vaikeutua huomattavasti.

Lue myös:

Ulkoministeriö on koostanut tuhdin tietopaketin brexitin vaikutuksesta suomalaisiin. (siirryt toiseen palveluun)