Vähäosaisten kanssa työskentelevät huolissaan piiloasunnottomuudesta: "On täällä Raumalla arkipäivää, että nainen pakotetaan myymään itseään"

Jopa oma puoliso saattaa parittaa naista kuitatakseen huumevelkoja. Poliisia ei useimmiten uskalleta kutsua rangaistuksen pelossa.

paritus
kvinnohänder på bordet. Mitt i en plånbok med stamkundskort och ett par nycklar.
Puolison ylläpitämään parittamiseen saattaa johtaa esimerkiksi pelko asunnottomuudesta tai lasten menettämisestä. Kuvituskuva.Anna Savonius / Yle

Ihmiskauppaa ja toisen pakottamista seksiin tapahtuu myös Suomessa.

Naista saattaa kaupata jopa tämän oma puoliso. Tämän ovat huomanneet vähäosaisten kanssa työskentelevät ihmiset Raumalla.

– On täällä Raumalla arkipäivää, että nainen pakotetaan myymään itseään, sanoo Rauman seurakunnan diakoni Jenni Pohjonen.

Etenkin päihdetilanteissa väkivallan uhka ja velkaantuminen voivat ajaa naisia siihen tilanteeseen, että heidät pakotetaan prostituutioon. Pohjosen mukaan pakottavana osapuolena toimii yleensä mies, jonka kanssa nainen asuu.

– Minulla on asiakkaina toistakymmentä naista, joiden tiedän olevan tällaisessa tilanteessa. He eivät saa siitä itse rahaa, sillä kuitataan päihdevelkoja tai turvataan esimerkiksi asuminen.

Eivät oikeasti asunnottomia

Torstaina vietetään Asunnottomien yötä. Yhteiskunnan silmissä Jenni Pohjosen kuvaamat naiset eivät ole asunnottomia, joten ongelma ei näy tilastoissa.

Niinpä syntyy toisenlainen asunnottomuuden haara: piiloasunnottomuus. Pohjonen arvioi, että Raumalla piiloasumisen piirissä on 20–30 naista.

– He eivät ole asunnottomia, koska heillä on katto päänsä päällä. Meidän diakoniapalveluiden piirissä ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, joita esimerkiksi sosiaalitoimi tai Kela eivät pysty auttamaan.

Heikoimmassa asemassa olevia ovat esimerkiksi sellaiset naiset, joiden elämään liittyvät päihteet ja niihin kuuluva rikollisuus. Sen takia poliisin kutsuminen ei yleensä rangaistuksen pelossa ole edes vaihtoehto.

– Poliisin kutsuminen pahentaa asiaa. Heidän tilanteensa on usein sellainen, että huumausaineiden käyttö on vähintään käyttörikosten alaista toimintaa, eikä luottoa viranomaisiin ole.

Parittaminen on maksuväline

Rauman seudun katulähetyksen asukasohjaaja Taru Nieminen vahvistaa niin ikään väitteen, että Raumallakin tapahtuisi paritusta.

– Kyllä sitä on tapahtunut täällä Raumallakin, se liittyy usein päihteiden käyttöön.

Taru Nieminen ei osaa sanoa, kuinka yleistä parittaminen on, mutta ei usko sen olevan uusi ilmiö.

– Naisen parittamista on käytetty esimerkiksi maksuvälineenä huumeita ostettaessa. On ihmisiä, jotka ovat tulleet pyytämään apua, että miten tällaisesta tilanteesta pääsisi pois.

Nieminen kertoo tapauksista enemmän. Apua hakenut nainen on saattanut olla väkivaltaisessa ja alisteisessa parisuhteessa, jossa häntä käytetään hyväksi. Naisella ei välttämättä ole voimia lähteä suhteesta pois, kun vaarana on asunnottomuus tai jopa lasten menettäminen.

Rauman seurakunnan diakoni Jenni Pohjonen sanoo, että ilmiön esiin nostaminen on hyvä asia.

– Pitäisi keksiä järjestelyitä, että näille naisille voidaan taata oikeus turvalliseen asumiseen.

Lue lisää:

Asunnottomuuden kokenut Emma, 23, takertui rutiineihin hammasharja rinkassa: Valehtelin itselleni, että halusin olla vapaa reppureissaaja

Sara, 28, on viettänyt yli viisi vuotta rappukäytävissä ja kodittomien suojissa: "En ymmärrä vieläkään, miten siihen pisteeseen joutuu"

Naisten asunnottomuus on usein tilastoilta piilossa – "Naiseus häviää, kun kovetutaan"