Rovaniemen kaupunginjohtajahaussa jatkoon pääsevät valitaan ensi viikolla – "Tästä joukosta kaupunginjohtajan täytyy löytyä, muuten ollaan liian vaateliaita"

Jotkut valtuutetut ovat väläyttäneet toisen hakukierroksen järjestämistä, mutta ensin luvataan katsoa tarkkaan nykyiset hakijat.

kaupunginjohtajat
Rovaniemen kaupunginvaltuuston kokous Keltakankaalla
Kaupunginvaltuusto päättää kaupunginjohtajasta joulukuun alussa. Valtuusto kokoontuu nykyään matkailuinstituutin auditoriossa, koska kaupungintalo on remontissa. Vesa Vaarama / Yle

Talousahdingossa rämpivän Rovaniemen uudelta kaupunginjohtajalta odotetaan paljon. Valtuutettujen mielestä hänen tulisi olla tulevaisuuteen katsova ja uudella tavalla ajatteleva ihminen, joka osaa johtaa ihmisiä ja koko kuntakonsernin taloutta.

– Ehdottomasti täytyy olla vahva talousosaaja ja tiedolla johtaja. Sellainen joka osaa ottaa olemassa olevan tiedon haltuunsa ja käyttää sitä hyödyksi niin että kaupungista saadaan entistä elinvoimaisempi, sanoo SDP:n valtuutettu Terhi Heikkilä.

Kansainvälisen kaupungin johtajan täytyy taitaa kieliä eivätkä hyvät suhteet valtakunnan päättäjiin olisi pahitteeksi, sanoo puolestaan kokoomusvaltuutettu Juhani Juuruspolvi. Eikä siinä vielä kaikki.

– Käytännönläheinen, vuorovaikutteinen, helposti lähestyttävä, Juuruspolvi luettelee odotuksia.

Keskustan Susanna Junttilan mukaan kaupunginjohtaja voi tulla yhtä lailla kuntapuolelta kuin yrityksestä, Rovaniemeltä tai muualta.

– Toivon että tulisi sellainen kaupunginjohtaja, joka pystyy katsomaan asioita ulkopuolelta ja ajattelemaan toisin kuin on tähän saakka ajateltu.

"Puolet hakijoista täyttää hakuehdot"

Kaupunginhallitus valitsee ensi viikon maanantaina haastatteluun kutsuttavat. Hakijoita oli 22 ja yksi henkilö antoi suostumuksensa virkaan. Hakijoiden joukossa olivat esimerkiksi Tornion ja Kemijärven kaupunginjohtajat sekä useita Rovaniemen korkeita virkamiehiä.

– Mitä äkkiseltään katsoin, niin noin puolet hakijoista täyttää hakuedellytykset, sanoo kaupunginhallituksessa istuva Juuruspolvi. Hän uskoo että heistä löytyy sopiva.

– Kyllä kaupunginjohtajan täytyy siitä porukasta löytyä, muuten me ollaan vähän liiankin vaateliaita, sanoo myös vasemmiston konkarivaltuutettu Esko-Juhani Tennilä.

Hakijalistalta puuttui moni sellainen nimi, jonka siellä odotettiin olevan. Heikkilä ja Junttila kertovat että heidän ryhmissään on väläytelty myös toista hakukierrosta.

– Ei se ole poissuljettua, mutta perehdymme ensin näihin hakijoihin, Heikkilä sanoo. Haastattelut järjestetään marraskuun alkupuolella niin, että ensimmäisenä hakijan tenttaa ryhmä, jossa on edustus kaikista valtuustoryhmistä. Sen jälkeen kandidaatit kiertävät kuultavana jokaisessa valtuustoryhmässä.

Hyvää itsetuntoa vaaditaan

Kaupungin talous on jäämässä tänä vuonna noin 30 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, joten uudelta kaupunginjohtajalta odotetaan ponnisteluja verotulojen kerryttämiseksi.

– Jotain perustavanlaatuista vikaa tässä on, kun rahaa ei tule verotuloina kaupunkiin vaikka matkailulla menee hyvin. Uusia innovaatioita tarvitaan, toteaa SDP:n Heikkilä. Rovaniemelle pitäisi saada lisää teollisuutta, miettii Tennilä.

– Pitää olla moninaisia lähteitä, mistä rahaa kerätään. Ja työntekijöitäkin on monenlaisia, Tennilä toteaa.

Suurin vastuu kaupungin taloudenpidosta on kaupunginhallituksella ja valtuustolla, jonka Juuruspolvi todistaa olevan toimintakykyisin ja yhteistyökykyisin valtuusto sitten kuntaliitoksen. Luottamushenkilöt ovat tosin monta kertaa päättäneet toisin kuin kaupunginjohtaja esitti, joten kaupunginjohtajalta vaaditaan hyvää itseluottamusta jatkossakin, Terhi Heikkilä muistuttaa.

Nykyinen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen jää eläkkeelle ensi vuoden syyskuussa. Hänen seuraajansa valitaan kuuden vuoden määräajaksi. Valtuuston on määrä päättää valinnasta joulukuun alussa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).