Porno ja Suomi opettivat Ina Mikkolan näkemään stereotypioiden läpi: "Tieto hälventää häpeää ja ennakkoluuloja"

Toimittaja, kulttuurivieras Ina Mikkolan katse kääntyi kotimaahan, kun maailman pornokulttuurit oli tutkittu.

Kulttuurivieras
Ina Mikkola käsistä tehdyn sydämen läpi kuvattuna.
Nella Nuora / Yle

Itse tehdyn rusetin viimeistelemä asukokonaisuus herättää huomiota tihkuisenharmaassa Helsingin Punavuoressa. Kameralle poseeraava toimittaja Ina Mikkola, 28, on kirjaimellisesti korttelin väriläiskä.

– Tätä naista kamera rakastaa, sanoo ohikulkija, joka kertoo tehneensä valokuvia 65 vuotta ja jää seuraamaan kuvaussessiota.

Ina Mikkola
Nella Nuora / Yle

Arvio osuu naulan kantaan. Bassoradion aamujuontajana Mikkolalle tuli kantapään kautta selväksi, että kuva on merkittävä osa hänen ilmaisuaan. Radioäänen kohtalona oli burn out.

Studiossa mikrofonin takana ahdistivat loputtomalta tuntuva lähetysvirta ja se, että käsiteltäviä asioita raapaistiin vain pintapuolisesti. Kotibileissäkin Mikkola on omien sanojensa mukaan se tyyppi, joka istuu nurkassa puhumassa syvällisiä, ei seurustelemassa niitä näitä.

Mikkola sai radion kuulijat puolelleen pirteällä äänellään, mutta todellisuudessa hän torkkui soittamiensa kappaleiden aikana. Aamujuontaja oli kaikkea muuta kuin aamuihminen.

Loppuunpalanut Mikkola irtisanoutui ja alkoi kehitellä ohjelmaideoita televisioon. Kun ideoita oli syntynyt kymmenkunta, hän rohkeni esitellä ensimmäisen tuotantoyhtiölle. Se sai heti vihreää valoa.

Aiheena oli porno.

"Kouluissa pitäisi opettaa pornolukutaitoa"

Ennakkoluuloton elämänasenne. Sitä tarvitaan Mikkolan mielestä silloin, kun tarkoitus on oppia jotain uutta ja erityisesti, kun pyrkimyksenä on välittää uutta tietoa muille.

Pornosta hän tiesi valmiiksi esimerkiksi sen, että sitä katsotaan paljon. Viime vuoden aikana eräällä suositulla yhdysvaltalaisella pornosivustolla klikattiin auki keskimäärin 200 000 videota minuutissa. Kävijöitä oli 92 miljoonaa päivässä.

Ina <3 porno -ohjelmalla Mikkola pyrki herättämään aiheesta avointa keskustelua. Porno on valtavasta suosiostaan huolimatta tabu ja aihe, josta tiedetään vähän. Ratkaisukeskeisyyden sijaan pornoa käsittelevien juttujen lähtökohdat ovat lähes poikkeuksetta ilmiöön liittyvät ongelmat.

– Pyörittelin itsekin aihetta negaatioiden kautta, mutta sitten olin, että oi vitsit, tämä on mielenkiintoinen maailma ja tähän liittyy niin paljon tasoja. Kämäisin pornokritiikki on se, ettei porno anna oikeaa kuvaa seksistä. Ei sen pidäkään antaa. Se on fantasiaa, Mikkola sanoo.

Maailma on täynnä myös riippumatonta amatööripornoa. Mikkola on saanut huomata, että kritiikille ominaista on niputtaa kaikki porno samaan lokeroon.

– Amatööriporno on yksi suosituimmista genreistä ja lähellä oikeaa seksiä, mutta sen suhteen ollaan kuin sitä ei olisi olemassa.

Juuri tämä on Mikkolan mielestä ongelman ydin. Häpeä, ennakkoluulot ja pelot ohjaavat keskustelua asiassa, joka on harvinaisen monitahoinen ja osa myös nuorten elämää.

– Lähes kaikki ovat ainakin joskus katsoneet pornoa, ja toivottavasti kaikki runkkaavat. Fakta on se, että myös alaikäiset katsovat pornoa. Siksi siitä on tärkeää puhua syyllistämättä.

Ina Mikkolan punaiset glitter-korkokengät lähikuvassa.
Dialogi ja toisen ihmisen kunnioitus ovat Mikkolalle muutoksen ydintä. Vihaajille hän toivoo parempaa tulevaisuutta.Nella Nuora / Yle

– Huolipuhe on vahingollisempaa kuin yksikään pornoklippi. Puhutaan, että runkkaamisesta tai pornon katsomisesta muka jäädään kiinni, hän sanoo.

Mikkola on kehittänyt ristiriidan ratkaisemiseksi termin: pornolukutaito.

– Puhumme medialukutaidosta, ja porno on yksi isoimmista medioista. Kouluissa pitäisi ehdottomasti opettaa pornolukutaitoa. Kun aihetta ymmärtää enemmän, sitä pystyy lukemaan ihan eri tavalla. Tieto hälventää häpeää ja ennakkoluuloja.

Itsensä Mikkola nimeää perusrunkkariksi. Hän viljelee sanaa tarkoituksella, jotta siitä poistuisi negatiivinen klangi. Kun Ina <3 porno voitti Kultaisen Venlan, Mikkola julisti gaalapuheessaan omistavansa pystin "meille kaikille runkkareille".

Juhlayleisössä saattoivat posket punottaa. Se tarkoittaa, että työtä on tehtävänä.

– Itse olen perusperheestä eli seksistä ei puhuttu sen enempää tai vähempää. Olen iloinen, että omat vanhempani eivät luoneet häpeää seksuaalisuuden ympärille.

Objektiivisuus on paradoksi

Ensimmäisen toimittajantyönsä Mikkola hoiti lapsena Karpolla on asiaa -ohjelmassa. Haastateltavana oli joulupukiksi naamioitunut Renny Harlin.

Yläasteella toimeliaasta lapsesta kasvoi kympin oppilas, joka oli kiinnostunut yhteiskuntatieteistä, matematiikasta ja elokuvasta. Vapaa-ajalla syntyi fiktiivisiä lännenfilmejä ja stop motion -animaatioita.

Lukioikäisenä suurin osa ajasta kului Helsingin nuorisokeskuksen Nuorten ääni -nimisessä toimituksessa.

– Ideana oli tehdä juttuja oikeisiin medioihin ammattimaisin kriteerein. Teimme juttuja muun muassa Ylen A-studioon, Mikkola muistelee.

Ina Mikkolan kotialbumi
Toimittajan työt Mikkola aloitti haastattelemalla joulupukkia Karpolla on asiaa -ohjelmassa.

Homma oli jo hanskassa, kun Mikkola aloitti Metropolian ammattikorkeakoulun radio- ja tv-alan opinnoissa. Pian hän haki Ylen Hullu juttu -nimiseen sarjaan toimittajaksi. Töitä tuli, vaikka jo pelkkä haastattelukutsu tuntui voitolta.

Nyt hänessä yhdistyvät laaja media-alan kokemus ja nuoren ihmisen näkemys. Mikkola on ehtinyt tehdä huomioita oman alansa kipupisteistä.

– Usein aiheisiin haetaan kaksi näkökulmaa: musta ja valkoinen. Mielestäni se on yksipuolinen lähestymistapa, sillä yksikään asia ei ole mustavalkoinen. Se on näennäistä objektiivisuutta.

Mikkolan mielestä olisi tärkeää päästää irti stereotypioista.

– Objektiivisuus on paradoksi. Lähemmäs pääsee, kun tiedostaa oman subjektiivisuutensa ja kertoo siitä avoimesti.

Näkökulmia huumeista ja ruoasta

Pornoteollisuutta ja -kulttuureja sekä sen tekijöitä Mikkola havainnoi eri puolilla maailmaa. Reissujen aikana katse kääntyi kotimaahan. Uudessa sarjassaan Ina <3 Suomi Mikkola tarkastelee suomalaista yhteiskuntaa ja sen mekanismeja. Sarja oli viime viikolla Subin kymmenenneksi katsotuin ohjelma.

– Rakastan tätä maata yli kaiken, ja olemme monissa asioissa muita edellä. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö meilläkin olisi asioissa parannettavaa.

Kuusiosainen sarja käsittelee suuria teemoja, kuten turvallisuus ja huumepolitiikka. Jaksoja kuvatessa ajatuksena oli päästä syvemmälle kuin päivittäismedia arkijutuissaan kykenee.

– Olin, että mitä helvettiä, monet asiat ovat olleet täällä samalla tavalla vuosikymmenestä toiseen, vaikka voimme tehdä yhteiskunnastamme juuri sellaisen kuin haluamme. Isojakin rakenteita voidaan konkreettisesti muuttaa, kun siihen on tahtoa.

Tyytyväisyyttä Mikkola kuvaa kaltevan pinnan argumentiksi. Vaikka kaikki olisi nyt hyvin, niin ei välttämättä ole tulevaisuudessa.

– Arvopohjaa on jatkuvasti tutkittava ja rakennettava tarvittaessa uudestaan. Jos haluamme kehittyä yksilöinä, meidän on kehityttävä myös yhteiskuntana.

Mikkola nostaa esimerkiksi huumelain, joka säädettiin vuonna 1972. Ratkaisevaksi kysymykseksi nousi huumeiden käytön rangaistavuus. Hallituksen esityksessä käyttöä ei määritelty rangaistavaksi teoksi, eduskunnassa lakivaliokunta suositteli käytön kriminalisointia, kun taas talousvaliokunta oli hallituksen esityksen kannalla.

Mikkolan suureksi hämmästykseksi laki, joka pätee vieläkin, päätettiin lopulta arvalla. Käytöstä tuli rangaistava teko.

– Viiskyt–viiskyt. Vittu mikä läppä, Mikkola pyörittelee silmiään.

Käytön dekriminalisoinnin etujen julistamisen sijaan ratkaisevampaa olisi Mikkolan mielestä se, että asiaa osattaisiin ylipäätään tarkastella eri näkökulmista. Jumittaminen samassa ja vanhassa on pahasta, kun maailma ympärillä muuttuu jatkuvasti.

Sama juttu ruokateollisuuden kanssa. Mikkola hämmentyi, kun tutkija kertoi maatalouteen liittyvän politiikan pysyneen samanlaisena puoli vuosisataa.

Ina <3 Suomi -ohjelman ruokajaksossa asiaa havainnollistetaan kahdella karttakuvalla. Toiseen on piirretty ruoantuotannon jakautuminen maantieteellisesti tällä hetkellä, toisessa on malli, joka olisi tutkijoiden mukaan monin tavoin kannattavampi.

Ina <3 Suomi, kartat
Ina <3 Suomi -sarjassa havainnollistetaan karttakuvilla, missä ruokaa tuotetaan. Vasemmalla tilanne nyt, oikealla malli, joka olisi tutkijoiden mukaan kannattavampi.Ina <3 Suomi

– Tällä hetkellä nautaa kasvatetaan Itä-Suomessa, possuja etelässä, ja kasveja tuolla sivussa. Omavaraisuuden ja monimuotoisuuden kannalta tuotanto kannattaisi hajauttaa. Lihantuotantoa olisi vähennettävä ja erikoiskasvien, kuten hampun, viljelyä lisättävä.

Mikkola rakastaa seikkailua ja kerää rusettiarmeijaa

Ohjelmiensa myötä Ina Mikkolasta on tullut julkisuuden henkilö. Hänet voi bongata monista viihdeohjelmista.

Mikkolaa ärsyttää tapa lokeroida ihmisiä. Hän ei suostu viihdejulkkiksen muottiin, vaikka välillä tuleekin kilpailtua Fort Boyardissa.

– Totta helvetissä haluan mennä seikkailemaan johonkin linnaan, kun sellaiseen tulee mahdollisuus, koska rakastan seikkailua. Tv on silloin toissijaista.

Myös viihdeohjelmien mukana on tullut kannustavaa palautetta.

– Lapset ja heidän vanhempansa ovat lähettäneet viestiä, että on onnistuttu ylittämään omia pelkoja siksi, että minä ylitin pelkoni siinä ohjelmassa. Sehän on upeaa, jos lapsi ajattelee noin.

Linnaseikkailussa pahin tehtävä Mikkolalle oli valtava keinu, joka heilahteli 180 astetta puolelta toiselle.

Vaikutukset näkyvät myös omassa elämässä. Aiemmin Mikkolalla ei ollut asiaa erilaisiin seikkailupuistoihin, joissa kiipeillään korkealla. Nyt ajatus ei ole mahdoton.

Ina Mikkolan suuri rusetti päälaella.
Mikkolalla on erilaisia rusetteja omien sanojensa mukaan vietävästi. Tämä kierrätetystä häähunnusta itse solmittu yksilö on toimittajan vakioasusteita.Nella Nuora / Yle

Lapsiin on tehnyt vaikutuksen myös Mikkolan näyttävä tyyli.

– Pikkutytöt ovat alkaneet käyttää rusetteja, eli kerään rusettiarmeijaa. Sehän on laiskan ihmisen asuste: helppo mutta näyttävä, Mikkola nauraa.

Ina Mikkola pyörittää ponnaria sormen ympärillä.
Mikkola stailaa ja meikkaa itsensä silloinkin, kun tarjolla olisi ammattilaisen palveluksia. – Haluan olla oma itseni, enkä käyttää vaikkapa tekoripsiä. Tyylin pitää olla autenttista.Nella Nuora / Yle

Solvaajille Mikkola toivoo parempaa elämää

Asiat, joista Mikkola kiinnostuu, herättävät tunteita ja värikästä keskustelua. Suomi-sarjan isoja teemoja ovat isänmaallisuuden anatomia ja suomalainen identiteetti. Mitä ne ovat?

– Ainakin luontoaktivismia. Meillä on puhdas luonto, mikä johtuu osittain siitä, että saasteet on ulkoistettu muualle. Luonnosta ja eläimistä olisi jokaisen suomalaisen pidettävä erityistä huolta.

Tasa-arvon suhteen riittää töitä tehtäväksi. Yhdeksi esimerkiksi Mikkola nostaa armeijan – asevelvollisuus on miehille pakollista, naisille vapaaehtoista.

– Miten meillä voi olla instituutio, joka on tasa-arvolähtökohdan ulkopuolella, hän ihmettelee.

Mikkola on sitä mieltä, ettei ole olemassa ei-poliittisia aiheita. Se ei silti tarkoita vääjämättä eri mielipiteiden riitelyä, vaan dialogia.

Kun yksi nostaa kirosanaksi sanan vihervassari, toinen käyttää vastaavassa tarkoituksessa sanaa persut. Silloin ollaan kaukana yhteiskunnan kehittämisestä.

– On aika vaarallista hyökätä sellaisella asenteella, että joku olisi poliittisten aatteidensa perusteella huono ihminen, sillä kaikki lähtee toisen ihmisen kunnioituksesta. Yhtä lailla on vaarallista, jos ei ymmärretä vaikkapa luonnonsuojelun merkitystä Suomelle ja meille kaikille suomalaisille, vaan siitä tehdään jonkun yksittäisen ryhmän asia.

Ina Mikkola istuu pöydällä näyteikkunassa.
Kaunis, ilmava, mässy. Sellaisilla sanoilla Mikkola kuvaa pornoa tutkivan dokumentaarisen sarjansa visuaalista ilmettä.Nella Nuora / Yle

Tunteita herättävien aiheiden julkinen käsittely on kirvoittanut Mikkolalle myös negatiivista palautetta. Toimittaja ottaa sen vastaan omien arvojensa mukaisesti.

– Muistan, että vitun huora kuole -palautteetkaan eivät välttämättä kumpua minusta. Toivon, että sellaisten palautteiden lähettäjät löytävät edestä parempaa elämää, joka ei koostu solvaamisesta.

Molemminpuolinen rakkaus

Olipa kyse pornon anatomiasta, suomalaisen yhteiskunnan rakenteista tai arkisesta haastattelutuokiosta, Mikkola kertoo osan tarinasta visuaalisesti.

Valokuvia otetaan punavuorelaisen kadun lisäksi sisällä piskuisessa kahvilassa. Se on Mikkolan kantapaikka, jossa tiedetään, mitä kahvia hän juo, ja millainen keksi sopii kyytipojaksi. Kierrätetystä häähunnusta solmittu rusetti, kirkuvan punainen hame ja pinkki paita hyppäävät tumman sisustuksen keskellä silmille.

Ajattelen vain, että mitä helvetin väliä.

Ina Mikkola

Ihmiset tarkkailevat, kun Mikkola kiipeää platform-korkokengillään kapealle ikkunalaudalle. Seuraavaksi pyydetään poseeraamaan keskellä ahdasta oviaukkoa. Nämä hetket ovat sitä suomalaista painajaista, josta piirretään sarjakuvia.

Mikkola ei kiusaannu.

– Ajattelen vain, että mitä helvetin väliä.

Kamera todella rakastaa Ina Mikkolaa, ja se rakkaus taitaa olla molemminpuolista.