Libanonissa tuhannet osoittivat mieltään jo toista päivää – turvallisuusjoukot turvautuivat kyynelkaasuun

Mielenosoittajat vaativat hallituksen eroa.

Libanon
Mielenosoittajia oli liikkeellä tuhansia Beirutissa Libanonissa perjantaina.
Beirutissa Libanonissa oli perjantaina liikkeellä tuhansia mielenosoittajia.NABIL MOUNZER / AOP

Libanonissa tuhannet ihmiset osoittivat mieltään perjantaina vaatiakseen maan hallituksen eroa.

Mielenosoitukset ovat myös sulkeneet kouluja ja yrityksiä ympäri maata.

Uutistoimisto Reutersin haastattelemien silminnäkijöiden mukaan Libanonin turvallisuusjoukot ja mellakkapoliisit ottivat kiinni mielenosoittajia Beirutissa ja hajottivat väkijoukkoa kyynelkaasun avulla.

Joidenkin mielenosoittajien kerrotaan rikkoneen liikkeiden ikkunoita ja sytyttäneen autonrenkaita palamaan kaduille.

Protestit saivat alkunsa hallituksen suunnitelmasta kiristää ensi vuoden budjettia, jossa on suunnitteilla useita uusia verotuskohteita. Esimerkiksi pikaviestimien kautta tehdyt puhelut, kuten Whatsapp-puhelut, aiotaan muuttaa verollisiksi. Tämä päätös tosin peruttiin.

Protestien taustalla on myös laajempaa turhautumista Libanonin korruptioon ja poliittiseen järjestelmään. Maassa on paha talouskriisi ja poliittinen päätöksenteko rampautunut.

– Tilanne on kamala, ihmisillä ei ole rahaa -- ja he antavat meille vain veroja, veroja, sanoi libanonilainen Samir Shmaysri al-Jazeera -kanavalle.

Pääministeri Saad Hariri sanoi antavansa hallitukselleen kolme päivää aikaa lopettaa uudistuksien vastustaminen ja uhkasi ottaa asioihin toisenlaisen lähestymistavan, jos tähän ei suostuta.

Perjantai-iltana Libanonin presidentti Michel Aoun tapasi mielenosoittajien delegaation ja kertoi heille tekevänsä kaikkensa helpottaakseen ihmisten ahdinkoa.

Lue myös:

Libanon on syvässä finanssikriisissä – Automaateista ei aina saa dollareita ja se tekee kansasta levottoman

Lähteet: AFP, Reuters, AP