Pääministeri Rinne: Lisäajan myöntäminen brexitille on järkevää

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on yhteydessä EU-maiden päämiehiin lisäajan myöntämisestä.

Euroopan unioni
Antti Rinne
Rinteen mukaan sopimuksettoman eron välttäminen on sekä EU:n että Britannian kansalaisten ja yritysten edun mukaista.Olivier Matthys / AFP / Lehtikuva

Pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoo näkevänsä lisäajan myöntämisen Britannialle järkeväksi ja toivovansa, että erosopimuksen käsittely Britanniassa etenee. Rinne sanoo tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun), että Suomi, yhdessä muiden EU-maiden kanssa, pitää tärkeänä Britannian kanssa neuvotellun erosopimuksen hyväksymistä.

Hänen mukaansa sopimuksettoman eron välttäminen on niin unionin kuin Britannian kansalaisten ja yritysten edun mukaista. Euroopan unioni jatkaa omalta osaltaan neuvotellun sopimuksen mukaista valmistautumista ja ratifiointiprosessia, hän sanoo.

Pääministerin mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on yhteydessä EU-maiden päämiehiin, jotta EU27 voi ottaa kannan Britannian hallituksen esittämään pyyntöön siirtää eropäivää 31. tammikuuta 2020 saakka.

Johnsonille lauantaina takaisku parlamentissa

Britannian parlamentin alahuoneen oli eilen määrä äänestää harvinaisessa lauantai-istunnossaan pääministeri Boris Johnsonin neuvottelemasta erosopimuksesta.

Äänestykseen asti ei kuitenkaan koskaan päästy, sillä ennen sitä alahuone hyväksyi aloitteen, jonka mukaan sopimuksesta voidaan äänestää parlamentissa vasta sen toimeenpanoa koskevan lainsäädännön valmistuttua.

Lainsäädännön valmistuminen edellyttänee kuitenkin lisäaikaa, jota Johnson haki vastahakoisesti Brysseliin lähettämällään allekirjoittamattomalla kirjeellä. Toisessa EU:lle lähettämässään kirjeessään pääministeri sanoi pitävänsä lykkäystä virheenä.

Lisää aiheesta:

EU-lähde Ylelle: EU haluaa välttää Britannian sopimuksettoman eron kaikissa olosuhteissa

Boris Johnson lähetti brexitin lykkäyskirjeen EU:lle ilman allekirjoitusta – ja toisen, jolla perui ensimmäisen

Uusi takaisku Boris Johnsonille, ratkaiseva brexit-äänestys lykkääntyi ensi viikkoon – Yle seurasi tapahtumia Lontoossa hetki hetkeltä