Mielenosoittajat sytyttivät vaatetehtaan tuleen Chilessä – viisi kuoli

Chilen armeija ilmoitti sunnuntaina, että ulkonaliikkumiskieltoa jatketaan  Santiagossa väkivaltaisiksi yltyneiden mielenosoitusten vuoksi.

Chile
Pahoin palanut metro Elisa Correan asemalla Santiagossa.
Pahoin palanut metro Elisa Correan asemalla Santiagossa.EPA/ Alberto Peña

Viisi ihmistä kuoli Chilen pääkaupungissa Santiagossa sunnuntaina, kun mielenosoittajat sytyttivät kaupungin lähiössä sijaitsevan vaatetehtaan tuleen, kertoo uutistoimisto AFP.

Vuorokautta aikaisemmin kaksi ihmistä kuoli, kun mielenosoittajien hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa Walmart-ketjun supermarketissa syttyi tulipalo. Kolmas uhri kuoli vammoihinsa myöhemmin sairaalassa.

Chilen armeija ilmoitti sunnuntaina, että ulkonaliikkumiskieltoa jatketaan Santiagossa väkivaltaisiksi yltyneiden mielenosoitusten vuoksi. Kiellon on määrä jatkua maanantaina aamukuuteen saakka. Lisäksi hallitus ilmoitti hätätilan julistamisesta lukuisiin muihin kaupunkeihin, muun muassa Valparaisoon, Antofagastaan ja Punta Arenasiin.

Levottomuudet syttyivät muutama päivä sitten, kun hallitus päätti korottaa metrolippujen hintaa jo toisen kerran tämän vuoden aikana. Ilmoituksen jälkeen mielenosoittajat lähtivät kaduille ja sytyttivät busseja ja metroasemia tuleen. Uusin metrolippujen hinnankorotus peruttiin mellakoiden yllyttyä.

Maan sisäministeriön mukaan mellakoissa on loukkaantunut 62 poliisia ja 11 siviiliä. Kaikkiaan noin 1 500 ihmistä on pidätetty.

Lisää aiheesta:

Chilen mellakoissa kuolonuhreja – Nousevat hinnat ja rikkauden epätasainen jako turhauttavat ihmisiä

Lähteet: Reuters, AP, AFP