Asta Lepän kolumni: Uhkaako valinnanvapauden ihanne velvollisuuden arvoa – ja jopa lakeja?

Onko vapauden ihanne alkanut syödä velvollisuuden arvoa jo liikaakin, pohtii tietokirjailija Asta Leppä.

auttaminen
Tietokirjailija Asta Leppä poseeraa kameralle.
Tietokirjailija Asta LeppäKalle Mäkelä

Muutaman kilometrin päässä sijaitsevan tavaratalon valikoima pistää hiljaiseksi.

Teetä: 491 erilaista pakettia ja makua. Eri aamiaismuroja, -myslejä ja puuroja: 289. Puhdistussuihkeita: 128 sorttia. Jukurtteja, viilejä ja muita purkkivälipaloja: 419. Keksilajikkeita: 459 kappaletta. Laskelma voi heittää muutamalla, koska se on tehty tavaratalon hyllyjen välissä ruuhka-aikaan.

Jättimäisessä valikoimassa näyttäytyy nykyihmisen käsitys vapaudesta: vapaus valita mahdollisimman monen eri vaihtoehdon väliltä.

Silläkään ei ole niin väliä, vaikka pakkausten sisällä olisi enemmän tai vähemmän samaa ainetta.

Tärkeämpää on tunne siitä, että ihminen hallitsee elämäänsä – että hän tekee itse omat päätöksensä.

Sama maksimaalisen valinnanvapauden ihanne on siirtynyt kuluttajuudesta muihinkin asioihin, jopa rakkauteen, ystävyyteen ja totuuteen. Viime vuosina se on myös haluttu mukaan terveydenhoitoon – potilaan pitäisi lääkärin lisäksi valita lähestulkoon oma diagnoosinsakin.

Ja kun täällä pikkukaupungissa paikallinen yläkoulu järjesti ilmastoviikon, keskustelupalstalla raivostuttiin nimenomaan tästä: etteivät lapset saaneet valita. Saman arvon mukaisesti kouluissa pitäisi olla yhä enemmän valinnaisaineita ja erikoisluokkia – että kielet, uskonnonopetus ja miksei pari muutakin oppiainetta pitäisi saada valita.

Tien varteen pystytetään moniosaisia liikennemerkkejä, joiden väliltä autoilija voi valita parhaaksi katsomansa nopeusrajoituksen.

Pahin loukkaus modernille nykyihmiselle on se, että hänen puolestaan on päätetty kysymättä, että häneltä on näin ollen riistetty vapaus. Jokainen toimija antaa siksi kuvan runsaudesta, vaikka sormi osoittaisi yhtä ainutta – vaikka järkeviä vaihtoehtoja olisi vain yksi.

Kohta paine siirtynee liikenteenkin puolelle: tien varteen pystytetään moniosaisia liikennemerkkejä, joiden väliltä autoilija voi valita parhaaksi katsomansa nopeusrajoituksen.

Kyllä kansa tietää!

Kun muutama viikko sitten kaaduin pahasti rullasuksilla kevyen liikenteen väylällä, kukaan ei tullut auttamaan. Vierestä posotti ohi satakunta autoa, mutta yksikään ei hiljentänyt vauhtiaan, saati, että olisi kurvannut penkalle ja juossut hätiin. Makasin viisi minuuttia asfaltilla liikkumatta, polvi sökönä ja selkäni lyöneenä – itkin tuskasta ja pelästyksestä.

Samoin oli käynyt myös parille kaverille: yksi oli liukastunut Turun rautatieaseman edessä ja maannut siinä ihmisten likimain hypellessä hänen ylitseen. Toinen oli kaatunut pyörällä lapsi turvaistuimessa. Kyseinen äiti-ihminen makasi jalka murtuneena paikalla ja lapsi parkui vieressä, mutta kesti ikuisuudelta tuntuneen ajan, ennen kuin kukaan reagoi asiaan.

Jouluisin Pelastusarmeijan keräyspadat täyttyvät, ja toisinaan katastrofirahastoihin tehdään niin paljon lahjoituksia, että se yllättää jopa itse avustusjärjestöt.

Samalla suomalaiset ovat erityisen auttavaista, kilttiä ja hyväsydämistä kansaa.

Tutkimusten mukaan (siirryt toiseen palveluun) peräti kolme neljäsosaa harjoittaa hyväntekeväisyyttä ja kolmannes tekee vapaaehtoistyötä. Valtaosa on sitä mieltä, että heikoista ja sairaista on pidettävä huolta. Jouluisin Pelastusarmeijan keräyspadat täyttyvät, ja toisinaan katastrofirahastoihin tehdään niin paljon lahjoituksia, että se yllättää jopa itse avustusjärjestöt.

Miksi siis tällainen epäsuhta? Mistä ohi käveleminen ja toisen hätään puuttumattomuus voi johtua?

Valinnanvapauteen kuuluu tietysti se, että kun valitsee yhden, jättää toiset valitsematta – kun nappaa kärryihinsä sitruunanmakuisen vihreän irtoteen, jää 490 muuta lajiketta hyllyyn. Mitä enemmän valinnanvaraa, sitä enemmän ylijäämää.

Kaikkein vastenmielisimpiä valintoja nykyihmiselle ovat ne, joissa haiskahtaa pieninkin pakko tai velvollisuus. Siksi motivaatio-ongelmat kasvavat kouluissa ja työssä uuvutaan tai paletaan loppuun. Juuri pakottaminen väsyttää ja ahdistaa, ei niinkään työn fyysinen raskaus. Tästä syystä työn pitäisi sujua kuin leikki, sen pitäisi olla yhtä inspiratorista flow-tilaa aamusta iltaan. Hyvä olo ja onnellisuus ovat merkkejä siitä, että ihminen on tehnyt oikean valinnan.

Ihmiset haluavat valita, keitä he henkilökohtaisesti auttavat – ketkä ovat heidän apunsa arvoisia (eivät tietenkään sossupummit ja liimanhaistelijanuoret).

Ehkä auttamisessakin pätee sama ihanne.

Ihmiset haluavat valita, keitä he henkilökohtaisesti auttavat – ketkä ovat heidän apunsa arvoisia (eivät tietenkään sossupummit ja liimanhaistelijanuoret) – ja tietysti sen, koska he auttavat.

Ehkei kukaan tuntenut yksinkertaisesti kutsumusta auttaa kiireensä keskellä minua ja kaatuneita kavereitani. Tosiasiassa yleinen auttamisvelvollisuus sisältyy kuitenkin sekä tieliikenne- että pelastuslakiin.

He tekivät vain valinnan, ei sen kummempaa.

Asta Leppä

Kirjoittaja on tietokirjailija ja kahden lukiolaisen yksinhuoltaja, joka ei polvivamman vuoksi päässytkään Kaarinan puolimaratonille.

Kolumnista voi keskustella 25.11. klo 16:00 asti