Yhdysvallat veti joukkojaan pois Pohjois-Syyriasta – kurdit heittivät perunoilla

Puolustusministeri Mark Esper kertoi, että osa joukoista jää varmistamaan, etteivät alueen öljykentät joudu Isisin käsiin.

Turkin hyökkäys
En  amerikansk konvoj med ett hundratal fordon körde på måndagen över gränsen  från nordöstra Syrien till nordvästra Irak
Yhdysvaltojen joukkojen ajoneuvoja suuntaamassa maanantaina Irakiin.EPA

Yhdysvaltojen joukko-osastojen kerrottiin varhain maanantaina jättäneen Pohjois-Syyrian alueet ja siirtyneet Irakin puolelle.

Reutersin mukaan yli 100 armeijan ajoneuvoa on ylittänyt rajan Irakiin. Yhdysvaltalaisia odotti kurdilaisen Rudaw tv:n mukaan iloinen vastaanotto Dahukin maakunnassa.

Puolustusministeri Mark Esper kertoi Yhdysvaltojen jättävän kuitenkin osan joukoista alueella olevien öljykenttien liepeille. Joukot vartioivat kurdijoukkojen kanssa öljykenttiä, jotta ne eivät joutuisi Isisin haltuun, sanoi Esper.

Esper kertoi toimittajille matkallaan Afghanistanissa, että Yhdysvaltojen vetäytyminen Syyriasta on käynnistynyt. Hän kertoi, että keskustelut joukkojen jäämisestä Koillis-Syyriaan ovat käynnissä.

Yhdysvallat kertoi sunnuntaina, että Syyriassa olevia sotilaita ei vedetäkään kotimaahan, vaan heidät siirretään Länsi-Irakiin.

Kurdien hallinnoiman Kamishlin kaupungin asukkaiden on kerrottu olleen raivon vallassa ja heitelleen ohiajavia sotilaita perunoilla.

– Yhdysvallat pakenee kuin rotat, sanoi yksi vihainen mies.

Kurdit olivat järkyttyneitä Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin päätöksestä vetää maansa tuki pois kurdijoukoilta.

Tal Tamrin kaupungin lähellä toinen mieltään osoittanut mies astui poistuvien yhdysvaltalaisten eteen pidellen plakaattia "Kiitos amerikkalaiset, mutta Trump petti meidät".

Kurdit ovat tukeneet Yhdysvaltain tavoitteita ja olleet etulinjassa taistelussa terroristijärjestö Isisiä vastaan.

Turkki hyväksyi torstaina Yhdysvaltojen ehdotuksen viiden päivän tulitauosta.

Turkki on vaatinut kurdijoukkoja poistumaan keskiviikon vastaiseen yöhön mennessä rajansa läheiseltä puskurivyöhykkeeltä, jota se on alkanut kutsua turvavyöhykkeeksi. Turkki on kertonut jatkavansa sotatoimia, jos ehtoja ei täytetä.

Turkki aloitti hyökkäyksen terroristeina pitämiään kurdijoukkoja vastaan toissa viikolla.

Venäjä sanoi maanantaina, että Turkin hyökkäyksen seurauksena on jäänyt 12 vankilaa ja kahdeksan pakolaisleiriä vartioimatta. Interfaxin mukaan vankiloissa on pidetty Isis-vankeja. Venäjän puolustusministerin Sergei Shoigun mukaan vangit voivat karata ja palata kotimaihinsa.

Venäjän ja Turkkien presidenttien on kerrottu keskustelevan Turkin sototoimista tiistaina. Venäjän mukaan alueen tilanne voi rauhoittua vain yrittämällä yhdistää Syyria niin, että kaikkien vähemmistöjen ja uskonnollisten ryhmien mielipiteet huomioidaan.

Lue myös:

Kurdit ovat vetäytyneet saarretusta Ras al-Ainin rajakaupungista

Yle Pohjois-Syyriassa: Kurdit hautasivat Turkin iskuissa tulitauon aikana kuolleita – "Maailma on hylännyt meidät"

Turkki kehottaa Yhdysvaltoja käyttämään vaikutusvaltaansa Pohjois-Syyrian kurdijoukkoihin

Kurdit: Turkki estää kurdijoukkojen evakuointia Ras al-Ainin alueelta – Amnesty syyttää Turkkia sotarikoksista

Republikaanijohto, kenraalit ja amiraalit ryöpyttävät Trumpin Syyria-päätöstä – "Amerikkaa vastaan hyökätään sisältäpäin"

Pakolaiset tukkivat tien pois Qamishlin kurdikaupungista: "Miksi olet menossa sinne", kysytään Ylen toimittajalta Irakin ja Syyrian rajalla

Lähteet: Reuters, AP