Lahden matkakeskuksen liityntäpysäköintiin tulee muutoksia

Uusi pysäköintialue avataan työmatkalaisten käyttöön marraskuun alussa.

Matkustaminen ja työmatkat
Lahden rautatieasema.
Uusi sopimuspysäköintialue palvelee työmatkaliikennettä. Samalla päiväkohtaiseen pysäköintiin tulee myös muutoksia.Georges Hourani / Yle

Lahden matkakeskuksen liityntäpysäköintiin tulee muutoksia, kun läheisen Moisionkatu 4:n pihaan valmistuu uusi sopimuspysäköintialue.

Alueelle tulee noin 70 autopaikkaa, jotka ovat esimerkiksi työmatkalaisten käytössä kuukausisopimuksella marraskuun alusta lähtien.

Samalla Radanpään ja Moisionkatu 2:n parkkialueilla vapautuu autopaikkoja päiväkohtaisesti ostettavaan pysäköintiin. Tilapäisesti järjestettyyn kadunvarren ja Radiomäen liityntäpysäköintiin ei enää marraskuun alusta lähtien voi ostaa uusia lupia.