Savonlinnan oopperajuhlat julkistaa tähtiään: rooleissa esimerkiksi Waltteri Torikka, Helena Juntunen ja Marjukka Tepponen

Savonlinnan oopperajuhlien uusi taiteellinen johtaja Ville Matvejeff kertoo poimineensa mukaan laulajia, kapellimestareita ja ohjaajia, jotka tuovat Olavinlinnan näyttämölle raikkautta.

Savonlinnan oopperajuhlat
SAMIedulle uusi toimipiste Savonlinnan keskustaan.
Esa Huuhko / Yle

Savonlinnan oopperajuhlat on alkanut julkistaa ensi kesän taiteilijanimityksiä. Esimerkiksi baritoni Waltteri Torikka on kiinnitetty Bartolon rooliin Sevillan parturiin, Helena Juntunen nähdään Roxanan roolissa Kuningas Rogerissa ja Marjukka Tepponen Violettana La traviatassa.

Waltteri Torikka on totuttu näkemään myös perinteisten näyttämöiden ulkopuolella viihdelavoilla. Esimerkiksi marraskuussa hän esiintyy rock-tenori Jarkko Aholan kanssa Hartwall-areenalla. Hänet on nähty myös esimerkiksi pääroolissa Carl Gustaf Emil Mannerheimina Ilmajoen musiikkijuhlilla esitetyssä Mannerheim-oopperassa. Savonlinnan Oopperajuhlilla Waltteri Torikka lauloi viimeksi vuonna 2016 Don Giovannin pääroolissa.

Tavoitteena raikkaus

Savonlinnan oopperajuhlien uusi taiteellinen johtaja Ville Matvejeff kertoo uudistavansa oopperajuhlia oopperasta itsestään käsin. Hän sanoo, että on halunnut poimia tuotantoihin laulajia, kapellimestareita ja ohjaajia, jotka tuovat Olavinlinnan näyttämölle raikkautta.

– Kiinnostavat teokset, hyvä draama ja ravisuttava musiikki Saimaan kesäyössä ovat Oopperajuhlien sielu, jota haluan vaalia, kertoo Matvejeff.

Uuden polven tekijöitä on poimittu Savonlinnan oopperajuhlille mukaan myös esimerkiksi Italiasta, Ruotsista ja Sveitsistä. Sevillan parturin Rosinana laulaa italialainen Annalisa Strossa ja niinikään italailaisella Antonio Polilla on Germontin rooli La traviatassa. Ruotsalainen Ida Falk Winland puolestaan vuorottelee Helena Juntusen kanssa Violettan roolissa La traviatassa. Sveitsiläinen Ève-Maud Hubeaux laulaa Carmenin nimiroolin.