"Monestiko oma isäsi oli kanssasi letityskurssilla?" – nykyvanhemmat taipuvat moneksi, ja professori perää heiltä armollisuutta itseään kohtaan

Professori Juha T. Hakalan mukaan kasvatuksen ei pidä olla tuskailua, vaan toiveikkuutta. Teinille voi näyttää, että aikuisuutta kohti kannattaa kasvaa.

vanhemmuus
Kasvatustieteilijä, filosofi Juha Hakala seisoo lasten leikkitelineen edessä syksyisessä maastossa.
Sari Vähäsarja / Yle

Nykyvanhempien pitäisi oivaltaa, että vähempikin riittää, sanoo kasvatustieteilijä Juha T. Hakala. Vanhemmilla on Hakalan mukaan liian usein tunne, että pitäisi venyä vaikka mihin tai kokea syyllisyyttä. Ei tarvitse.

– Muistelepa omien vanhempiesi toimia. Kuinka monta kertaa oma isäsi oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton My little pony -letityskurssilla kanssasi? Todennäköisesti ei kertaakaan, kärjistää Hakala.

Hakala toivoo tuoreessa kirjassaan vanhempien olevan armollisia itselleen.

– Olet elpymässä työntäyteisestä päivästä sohvalla katse harhaillen ja 3-vuotias kysyy, mitä mieltä olet piirustuksesta. Jos et juuri ole sydämelläsi mukana vastaamassa, vaan huitaiset, että ihan hyvältä näyttää, niin todennäköisesti kasvatuksesi ei ole mennyt pieleen.

Auktoriteetista ei kuitenkaan pidä karsia, eikä lasta voi kasvattaa pelkästään rakastamalla.

Ole optimisti

Tulevia luokanopettajia kouluttaessaan Juha T. Hakala tuo esille sen, että työ olisi turhaa, jos ei jaksaisi säilyttää uskoaan hyvään ja jopa parempaan tulevaisuuteen. Optimismi kuuluu hänen mielestään kaikkeen kasvattamiseen.

– Se ei saa olla parahdusten sävyttämää tuskailua, vaan hymyssä suin horisonttiin katsomista.

Jokainen kasvattaja kohtaa Hakalan mukaan toki tilanteita, jolloin optimismin tolkuttaminen on turhaa. Silloinkin iso kuva kannattaa koettaa nähdä toivon sävyttämänä, kunnes tilanne paranee ja asiat näyttäytyvät oikeammassa mittakaavassa.

Ole armollinen

Kasvatuksella on tavoitteet ja ne vaativat toimenpiteitä. Silti vanhemman hyviin ominaisuuksiin kuuluu improvisointi ja luoviminen, koska tielle osuu varmasti ennakoimattomia kohtia.

– Täytyy pystyä heittäytymään tilanteen ehdoille ja luottamaan siihen, että kaikki käy hyvin.

Uusimmassa kirjassaan Hakala muistuttaa, että kun epätäydelliset ihmiset tekevät epätäydellisessä maailmassa hyvällä tarkoituksella silattuja tekoja, ei saa lannistua. Tuskin kukaan kasvatuksessa täydellisesti onnistuu.

Armollisuutta hän perää myös sen ymmärtämiseksi, että kasvatukseen riittäävät tarpeeksi hyvät, tavalliset olosuhteet. Kaikkea aineellista hyvää ei tarvitse tavoitella.

Ole auktoriteetti ja aikuinen

Sen sijaan lisäarvoa ansaitsee aikuisuus. Sitä kasvattajan kannattaa Hakalan mielestä korostaa: pitää antaa esimerkiksi teinin nähdä, että aikuisuus on jotain, mitä kohti kannattaa kasvaa.

Nyky-yhteiskunnassa aikuisuus ja erityisesti iäkkyys eivät vain ole kovin korkeassa kurssissa, ja tätä asetelmaa Hakala haluaisi muuttaa. Taustalla hän näkee idealistisen kuvan ikuisesta nuoruudesta ja siihen liittyy myös ajatus kaveruudella kasvattamisesta.

– Voiko aikuinen olla lapselleen kaveri, jopa paras kaveri? Ei voi. Kavereita lapsi ja nuori saa muualta, mutta oman vanhemman rooli on jotain muuta.

Hakala onkin tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että auktoriteetti kuuluu ehdottomasti kasvatukseen. Hän muistuttaa, ettei puhu autoritaarisuudesta, joka taas ei kasvatukseen kuulu. Sen sijaan siihen kuuluu lapsen tarve ja myös oikeus tietää, mikä on oikein ja kohtuullista ja missä on viimeinen peräseinä, jonka yli ei mennä.

– Lämminhenkistä, määrätietoista jämeryyttä kuuluu kasvatukseen aina tietty osa.