Täällä miehen elämä on kaikkein lyhyin

Kainuulaismiehen elinajanodote on maan alhaisin. Kysyimme muutamalta heistä, mitä he tekevät elääkseen mahdollisimman pitkään.

Kainuussa vuosina 2016–2018 syntyneiden poikien elinajanodote on 76,8 vuotta.
Vaikka geeneillä on vaikutusta, elämäntavat ovat suuremmassa roolissa.

Suurimpia syitä matalaan elinajanodotteeseen ovat itsemurhien suuri määrä sekä epäterveelliset elintavat, joista aiheutuu muun muassa sydän- ja verisuonitauteja.

Kainuussa alkoholin kulutus 15 vuotta täyttäneitä asukkaita kohti on 9,4 litraa 100 prosenttista alkoholia. Se on litran yli maan keskiarvon.

Ravintoloitsija Juha Immonen, 53, lopetti juomisen kaksikymmentä vuotta sitten. Ensin hän yritti antabuksen avulla, mutta repsahti juomaan puolen vuoden raittiuden jälkeen.

Sen viikon sunnuntaina oli niin huono olo, että laidat tulivat vastaan ja päätin, että nyt loppuu. Ei sitä kukaan uskonut, mutta niin siinä vain kävi.

Juha Immonen

Nykyisin Immonen saa hyvän olon tunteen liikunnasta. Ennen iltatöihin menoa hän käy lenkillä.

En näe mitään syytä lähteä Kainuusta. Olen äidin poika ja tykkään asua hänen ja sisarusteni lähellä.

Juha Immonen

Matteus Pirinen, 26, muutti Oulusta Kajaaniin opiskelemaan kolme vuotta sitten. Koulu vaihtui myyntivirkailijan työhön, joka on pitänyt miehen Kainuussa.

Kainuun matalaan elinajanodotteeseen vaikuttaa tutkijan mukaan eniten se, millaiset ihmiset muuttavat maakunnasta pois tai jäävät sinne.

Elinajanodotteessa huomioidaan maakunnassa syntyneet, asuneet ja kuolleet.

Monilla voi olla ennakkoluuloja tästä maakunnasta, mutta minulla ei ole mitään Kainuuta tai Kajaania vastaan.

Matteus Pirinen

Sosiaalinen yhteisö, kaverit ja työpaikka antavat paljon voimia elämään.

Matteus Pirinen

Pirinen pitää itsestään huolta kuntonyrkkeilemällä pari kertaa viikossa.

Kainuulaismiesten itsemurhaluvut ovat olleet pitkään maan suurimpia.

100 000 asukasta kohden itsemurhaluku oli 40,4 vuonna 2017. Metsästysmaakunnassa tehdään paljon itsemurhia aseilla.

Ammattikoulun opettajana toimiva Aku Partanen, 44, on kamppaillut fyysisen ja henkisen terveytensä kanssa.

Suuren elämänmuutoksen tehnyt Partanen pudotti 29 kiloa lyhyessä ajassa muun muassa pätkäpaastoamisen, liikunnan ja ruokavalion avulla.

Syön terveellisesti 80 prosenttia ajasta. Jos pyrkii aina täydellisyyteen, mieli ei kestä sitä kovin pitkään.

Aku Partanen

Kainuulaismiesten pitäisi oppia puhumaan ja käsittelemään tunteitaan. Ennen mietittiin, että jos jostain asiasta ei puhuta, sitä ei ole olemassa.

Aku Partanen

Maastopyöräily auttaa jaksamaan. Lisäksi nautin nykyhetkestä. Jos joku asia on ihana, minä sanon sen ja ihastelen sitä.

Aku Partanen

Kainuu on minun paratiisini.

Aku Partanen

Tekijät

Kuvaaja

Timo Sihvonen

Toimittaja

Markus Leskinen

Lähteet

  • Tilastokeskus
  • Turun yliopiston sosiologian professori Jani Eirola
  • THL:n tutkimusprofessori Tiina Laatikainen

Julkaistu 24.10.