1. yle.fi
  2. Uutiset

Invapaikoille pysäköidään Kajaanissa ilman lupaa tai "väärällä" luvalla: "Ihmiset rakastavat mukavuutta"

Ihmiset joilla ei ole invamerkkiin oikeuttavaa lupaa, parkkeeraavat epähuomiossa ja tahallaan invapaikalle.

Invapaikat
Veikko Lipponen pysäköi autonsa invalidipysäköintipaikalle
Veikko Lipponen pysäköi autonsa invalidipysäköintipaikalle.Jarmo Nuotio / Yle

Invalidipysäköintipaikat halutaan nykyistä paremmin invalidien käyttöön Kajaanissa. Kajaanin seudun invalidien puheenjohtaja Juha Tervosen mukaan ihmiset, joilla ei ole invamerkkiin oikeuttavaa lupaa, parkkeeraavat epähuomiossa invapaikalle.

– Ihmiset rakastavat mukavuutta ja pysäköivät sen takia lähelle kaupan ovea.

Invalidille on tärkeää päästä lähelle muun muassa kaupan ulko-ovea. Esimerkiksi pyörätuolia apunaan käyttävä tarvitsee ison tilan ympärilleen. On tärkeää, että invalidi pääsee vähällä vaivalla asioimaan.

Kajaanissa koetaan, että invapaikkoja on hankala erottaa ja siksi ratkaisuksi suunnitellaan niiden värjäämistä siniseksi.

– Pyrimme saamaan myös yrittäjät mukaan tähän, että invapaikat maalataan ja merkitään paremmin, sanoo Tervonen.

Ongelmaksi on muotoutunut myös se, että invamerkkiä käytetään väärin. Kajaanilainen invapaikkaa tarvitseva Veikko Lipposen mukaan invamerkkiä saatetaan kierrättää perhepiirissä myös niiden autoissa, joilla ei ole tarvetta paikalle.

Väärinkäytökset voivat johtaa siihen, että invamerkin saaminen vaikeutuu myös niillä, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.

– Sitä ei saa käyttää, jos invalidi ei itse ole kyydissä. Lisäksi niitä myös kuulemma kopioidaan, sanoo Lipponen.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi