Oulussa kotihoitaja joutuu joskus jättämään auton läheisen kaupan pihaan – ensi vuonna kotihoitajat pysäköivät erikoisluvalla

Pysäköintiongelmat tiivistyvät erityisesti iltavuoroissa, kun taloyhtiöiden usein vähäiset vieraspaikat ovat täynnä.

pysäköinti
Kotihoitaja Raija Riikonen esittelee pysäköintilappua. LÄHIKUVA
Pysäköintiongelmat tiivistyvät kotihoitajilla erityisesti iltavuoroissa, kun taloyhtiöiden usein vähäiset vieraspaikat ovat täynnä. Kuvituskuva.Jari Hakkarainen / Yle

Uudessa ensi vuoden kesäkuun alusta voimaan astuvassa tieliikennelaissa on määritelty kotihoidon työntekijöitä koskevat erityiset pysäköintisäännöt. Kotihoitajille esitetään erikoislupaa, jonka avulla pysäköinti on helpompaa.

Ongelma tunnetaan etenkin suuremmissa kaupungeissa. Esimerkiksi Oulussa on pulaa parkkipaikoista. Oulun vanhustyön vs. johtaja Maria Vahtola kertoo, että kotihoitajilla menee paljon aikaa parkkipaikan etsimiseen.

Taloyhtiöt ovat usein tarkkoja pihapysäköinnin suhteen. Pysäköintiongelmat tiivistyvät kotihoitajilla erityisesti iltavuoroissa, kun taloyhtiöiden usein vähäiset vieraspaikat ovat täynnä.

Vahtolan mukaan joissain tapauksissa kotihoidon työntekijät joutuvat jättämään auton lähistöllä sijaitsevan kaupan pihaan.

Oulussa keskusta-alueella lyhyempiä matkoja liikkuvat kotihoitajat taittavat matkansa myös kaupungin sähköpyörillä.

Mallia on haettu esimerkiksi vammaisten kuljetuspalveluja koskevasta luvasta. Sen avulla ajoneuvon voi pysäköidä maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta, ja alueelle, jossa pysäköinti on liikennemerkein kielletty, sekä aikarajoituksesta välittämättä.

Tieliikennelain uudistuksen on määrä tulla voimaan vuoden 2020 kesäkuun alusta.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun)