Turkki sanoo, ettei sillä ole tarvetta aloittaa uudelleen hyökkäystä Pohjois-Syyriassa

Kurdijoukot ovat vetäytyneet Turkin vaatimalta alueelta.

Ulkomaat
Turkki hyökkäsi Syyriaan. Kuvassa näkyy lähellä rajaa sijaitseva syyrialainen Ras-al -Ainin kaupunki hyökkäyksen alkuvaiheessa 10. lokakuuta.
Kuvassa näkyy lähellä rajaa sijaitseva syyrialainen Ras-al -Ainin kaupunki Turkin hyökkäyksen alkuvaiheessa 10. lokakuuta. Kurdit vetäytyivät kaupungista 20. lokakuuta.Sedat Suna / EPA

Turkki sanoo, että sen ei ole tarpeen aloittaa uudelleen hyökkäystä Pohjois-Syyriassa kurdijoukkoja vastaan. Turkin puolustusministeriön lausunnon mukaan tämä johtuu siitä, että kurdijoukot ovat vetäytyneet Turkin vaatimalta alueelta.

– Tässä vaiheessa ei ole enää tarvetta suorittaa uutta operaatiota, puolustusministeriön lausunnossa sanotaan.

Turkin mukaan Yhdysvallat on vahvistanut vetäytymisen.

Turkin ja Yhdysvaltojen sopima viiden päivän tulitauko Pohjois-Syyriassa päättyi tiistai-iltana. Tulitauon ehtona oli kurdijoukkojen vetäytyminen Turkin ehdottaman "turvavyöhykkeen" keskiosasta.

Käytännössä tulitauko ei keskeyttänyt sotatoimia. Turkki myös toistuvasti uhkasi aloittaa sotatoimet uudelleen ja presidentti Recep Tayyip Erdogan muun muassa vannoi "murskaavansa kurditaistelijoiden päät", jos nämä eivät tottele.

Aiheesta lisää:

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Turkki voi jatkaa operaatiotaan "turvallisuusvyöhykkeellä" Syyriassa – Venäjä ja Turkki suunnittelevat yhteisiä partioita

Yle Koillis-Syyriassa: Pakolaiskriisin keskellä kaikesta on pulaa – ruoasta, vaipoista, patjoista

Yhdysvallat veti joukkojaan pois Pohjois-Syyriasta – kurdit heittivät perunoilla

Kurdit ovat vetäytyneet saarretusta Ras al-Ainin rajakaupungista

Lähteet: AFP, STT